MIEHEN JA NAISEN ROOLIN MUUTOS

Viime vuosikymmeninä on myös perhemalli ollut muutoksen kourissa. Monia asioita, jotka tänään ovat itsestään selvyyksiä, on syytä tarkastella hieman tarkemmin, jotta voimme ymmärtää itseämme. Taustalla on useasti selkeitä arvovalintoja, jotka pohjautuvat tiettyyn todellisuuskuvaan, mutta joita emme enää tiedosta pitäessämme asioita itsestäänselvyytenä.

Tiedämme, että nykyään perheissä ei ole enää historiallista miehen ja naisen roolimallia. Tuo historiallinen perhemalli oli sellainen, että molemmat sukupuolet pyrkivät samaan päämäärään eli toimimaan perheen hyväksi hyödyntämällä omaa erilaisuuttaan. Sukupuolet tekivät eri asioita. Näin mies ja nainen toimivat perheen hyväksi, mutta ei samoilla keinoin.

60-luvulta alkaen on kuitenkin pyritty kohti sukupuolten samanlaisuutta. Tämä on asettanut miehet ja naiset monessakin mielessä vastakkain taistelemaan siitä, mitä kumpikin sukupuoli voi ja saa tehdä niin perheessä kuin tasa-arvoisessa suhteessa. Feministisen ideologian tavoite on, että miehistä tulee feminiinimpiä ja naisista maskuliinisempia. Näin miesten ja naisten väliset erot kutistuvat ja tasa-arvo toteutuu.

Suomessa feministinen ideologia on näkynyt 1960-luvulta alkaen lähinnä seuraavasti: - sukupuolten välinen kilpailu ja vastakkainasettelu (jatkuvat palkkavertailut, johtopaikkojen vertailut jne.)

- joka puolella vaaditaan tasa-arvoihanteen mukaista käyttäytymistä (pyrkimys samanlaisuuteen)

- parisuhteessa naisen on säilytettävä itsenäisyytensä ja erillisyytensä (on oltava miehestä riippumaton)

Lopputulos on se, että miehen ja naisen roolien suhde muistuttaa Suomessa tänä päivänä enemmän sukupuolten välistä sotaa, kuin että miehen ja naisen nähtäisiin täydentävän toisiaan ja että he molemmat toimivat perheen ja yhteiskunnan hyväksi omien ominaisuuksiensa kautta.

Tilanne juontaa juurensa juuri feministisestä filosofiasta, joka 1960 ja 1970-luvun tutkimuksillaan ja mielipidekampanjoilla pyrki vakuuttamaan ihmiset siitä, että miehet ovat vuosituhansien ajan sortaneet naista ja että tilanne pitää korjata valtaamalla ne yhteiskunnan alueet, joita mies on pitänyt vallassaan. Samalla väitettiin, että "naiset sukupuolena ovat kuuluneet orjien ja mustien kaltaiseen sorrettuun vähemmistöön", jotka tarvitsevat vapautusta kuten orjat ja mustat aikoinaan.

Miehen sanottiin yhä pitävän naista "hellan ja nyrkin välissä kotiarestissa". Näin saatiin peruste vaatia äänekkäästi parannusta naisen sorrettuun asemaan ja vaatia naissukupuolen pikaista vapauttamista. Kaikesta historiallisesta haluttiin luopua. Kenellekään ei tuntunut tulevan mieleen, että työnjaossa saattoi olla jotakin luonnollista, joka johtuu miehen ja naisen syvimmästä olemuksesta. Kaikki haluttiin nähdä ainoastaan opittuina roolimalleina, joita piti muuttaa.

Feminististen filosofioiden ydinpiirteet ja tavoitteet:

Tavoite 1: ydinperheen työnjaon muuttaminen pysyvästi

60- ja 70- luvuilla keskusteltiin voimakkaasti kotiäitiydestä ja uraäitiydestä ja niiden paremmuudesta naisen elämässä. Tiedämme tänään, että feministien kannattama uraäitiyden ihanne on osa suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan ihanteita, joten feministit ovat saaneet tahtonsa läpi. Kotiäitiys onkin tänään perin harvinaista. Vielä 60-luvulla "Rouva Nieminen" oli perin yleinen ammatti, kuten kotirouvia ja perheen äitejä tuolloin nimitettiin.

Kotiäitiyden arvostusta alettiin ajaa alas kampanjoimalla uutta ideologiaa. Keskeinen väittämä oli, että "kukaan älykäs ja lahjakas nainen ei saa tuhlata kykyjään ja lahjojaan ainoastaan perheen ja lasten hoitamiseen, vaan hänen tulee viedä lapsensa päivähoitoon voidakseen itse omistautua tärkeämmille, häntä itseään kehittäville asioille, kuten työuraan".

Sama ajatus kääntäen tarkoitti suurin piirtein että: "kotiäitiys on lahjojen tuhlausta. Perheen hoitaminen on riittämätön tehtävä naisen arvostuksen lähteeksi. Se on vähäarvoinen. Nainen ei saa uhrautua miehen ja perheen hyväksi, vaan hänen tulee olla itsekeskeisempi. Ammattikasvattajat osaavat kyllä hoitaa lapset paremmin kuin kotiäiti. Naisen pitää kehittää itseään nimenomaan työelämässä. Muu itsensä kehittäminen ei ole arvokasta".

Tiedämme tänään, että moni kotona oleva äiti kamppailee itsekunnioituksen kanssa. Sisäinen omatunto sanoo, että on pienten lasten hoitaminen kotona on oikein ja on arvokasta antaa aikansa perheelle ja lapsille kasvattaen heitä elämän alkuun. Samalla he tuntevat yhteiskunnan painetta siitä että eivät ole mukana työelämässä ja ansaitsemassa perheelleen ja itselleen omaa rahaa. Syyllisyydentunto tulee juuri feministisestä ideologiasta.

Tiedämme myös, että juuri 70-luvulla syntyi hyvinvointiyhteiskuntamme lippulaivoihin kuuluva päivähoitojärjestelmä, jonka tehtävänä on taata jokaisen naisen lapselle päivähoitopaikka. Tämä oli tarpeen juuri siksi, että nainen voisi olla työmarkkinoiden käytettävissä ja pääsisi tasa-arvoiseen asemaan miehen kanssa. Vielä tänäänkin ajatellaan asiasta samoin. Tosin noista päivistä tilanne on muuttunut sen verran, että päivähoito on nimetty myös lapsen ja miehen etuoikeudeksi eli "koko perheen" etuoikeudeksi. Feministisen ajattelun mukaan tämä on "oikeus" juuri siksi, että näin tasa-arvo toteutuu miehen ja naisen välillä ja se on kaikkien onni.

Tasa-arvoa edistettiin 70-luvulla myös muutoin. Esimerkiksi palkkaverotusta muutettiin "tasa-arvoisemmaksi". Sen avulla pyrittiin edistämään naisten hakeutumista työelämään eli kohti tasa-arvoihannetta. Perheverotusmallista luovuttiin ja siirryttiin puolisoiden erillis- verottamiseen toisistaan erillisinä. Niiden perheiden verotus kiristyi, joissa vain toinen puoliso kävi ansiotyössä. Päätös oli poliittinen ja perustui nimenomaan feministiseen tasa-arvoideologiaan. Näin naisia suorastaan "pakotettiin" kohti feminististä tasa-arvoa. Lopputulos tästä kaikesta on ollut se, että tasa-arvo ei enää ole ollut valinnan vapautta, vaan jossakin määrin pakottava ideologia. Hämäävää tässä on nimenomaan se, että feministinen ideologia väittää itse olevansa "tasa-arvon ja vapauden" asialla. Siksi moni ei huomaa epäillä näiden oppien sisältöä, koska nimessä lukee "tasa-arvo ja vapaus".

Viime vuosina on kuitenkin alkanut kuulua kummia lasten psykologian rintamalta. Monet psykologiset tutkimukset ovat nimittäin todenneet, että pieni lapsi tarvitsee juuri äidin hoivaa, kehittyäkseen normaaliksi tasapainoiseksi ihmiseksi. Tällaisia tutkimuksia nyky-yhteiskunnassa ei ole enää haluttu kuulla. Psykologien puheet on vaiettu kuoliaaksi. Asia on Suomessa lähes tabu, josta ei saa keskustella ilman että saa otsaansa oikeuksien riistäjän ja naisen alistajan leiman.

On haluttu pitää ehdottomasti kiinni muutaman vuosikymmen ikäisestä ideologiasta. Feministisen tasa-arvoajattelun vahvassa maassa eli Ruotsissa on havahduttu siihen, että perheet (äidit) haluavat tuoda lapsensa päiväkoteihin jopa lomien aikana. Tähän reagoivat lasten psykologit. He ilmoittivat että "lapsen kuuluu saada loma päiväkodista ja viettää aikaa vanhempien kanssa". Lasten hoidon ammattikasvatuksen malli alkaa olla sisäistetty jo liiankin kanssa. Kaikki tämä johtuu siitä, että työpaineiden kasvaessa vanhemmat eivät enää tahdo jaksaa lapsiaan. Yhteiskuntamme on jatkuvasti jättänyt lapset ja heidän henkiset tarpeensa huomioimatta. Ei haluta nähdä sitä, että lapset tarvitsevat läsnä olevia vanhempia ja pienet lapset nimenomaan äitiään.

Kaikki tiedämme, että lasten mielenterveysongelmat ja häiriökäyttäytyminen on lisääntynyt päiväkodeissa ja kouluissa. Siellä tikittää vailla hoivaa ja kodin turvaa kasvaneiden lasten ja nuorten joukko. Päättäjät tarjoavat ratkaisuksi pelkästään ammattiauttajien määrän lisäämistä. Ongelmaa yritetään siis ratkoa samoilla lääkkeillä, jotka ovat ongelman aiheuttaneetkin eli lasten jättäminen yhteiskunnan hoitoon. Lapsi on tunteva ihminen, joka tarvitsee rakkautta, pysyvyyttä ja turvallisuutta kehittyäkseen empaattiseksi tasapainoiseksi ihmiseksi, joka itsekin pystyy rakastamaan.

Lasten pahoinvointiongelma on alkanut suomalaisessa yhteiskunnassa suurin piirtein samaan aikaan kun feministinen tasa-arvoihanne valtasi alaa. Se on viime vuosikymmenenä vain pahentunut nyky-yhteiskunnan työtahdin kiristyessä. Nyt ovat väsyneet jo ammattikasvattajat eli opettajat. Työelämä on muuttunut vaativammaksi ja perheen äitien pitenevät työpäivät verottavat sekä aikaa että voimavaroja lasten hoivaamisesta. Vastuuta on yritetty siirtää isälle, joka ideologian mukaan on puoliksi vastuussa lapsistaan. Ei ole haluttu tunnustaa että äidillä ja lapsella on luonnostaan korvaamaton suhde. Tämä suhde alkaa jo siitä, kun äiti synnyttää lapsensa.

Ongelman lähteeksi on osoitettu usein myös miestä ja miehen vastuun puutetta suhteessa lasten hoitoon. Äidin roolista on pidetty matalaa profiilia. Sellaisen esiinottaminen voitaisi tulkita "tasa-arvon" vastaisuudeksi. Vikaa on varmasti molemmissa sukupuolissa, mutta syvimmiltään ongelma johtuu kuitenkin siitä, että mies ei yksinkertaisesti osaa olla "äiti". Mies on biologialtaan ja sukupuolisena persoonana erilainen. Feministinen ideologia ei kuitenkaan hyväksy biologisia eroavaisuuksia miehen ja naisen välillä, vaan keskeinen väittämä on, että mies ja nainen ovat samanlaisia ja että erot on vain opittu ja ne ovat historiallista painolastia, jotka ovat tähdänneet naisen alistamiseen.

Tavoite 2: Helppo ja nopea avioero itsenäisen taloudellisen aseman turvin

Toinen keskeinen tavoite oli itsenäisyys miehestä. Esim. avioeron hakemista pyrittiin helpottamaan ja nopeuttamaan. Monet 60-70 lukujen radikaalinaiset erosivat ja alkoivat usein elää uudessa avosuhteessa, jotta olisivat saavuttaneet itsenäisen aseman suhteessa mieheen. Itsenäisyyteen kuului omat tulot, oma pankkitili, oma taloudellinen vastuu perheestä. Kaiken tarkoituksena oli tarvittaessa helpottaa suhteesta irtautumista riippumattoman taloudellisen aseman turvin. Naiselle haluttiin oikeutta itsekeskeisyyteen suhteessa mieheen ja perheeseen.

Aikaisempien sukupolvien aikana sukupuolet tarvitsivat toisiaan tullakseen toimeen. Uudessa individualismiin perustuvassa parisuhteessa syntyy väistämättä ristiriitoja, koska pyrkimys ei ole toisen palveleminen ja toisen sukupuolen maskuliinisten tai feminiinisten piirteiden hyväksyminen sellaisenaan. Individualismissa näkökulma on omien oikeutettujen tarpeiden tyydyttäminen ja toisen muokkaaminen oman ihanteen mukaiseksi. Feministinen parisuhdeajatus on kaukana siitä, että mies ja nainen täydentävät toisiaan erilaisuudellaan ja elävät harmoniassa toisiaan palvellen. Kun molemmat sukupuolet toteuttavat itseään parisuhteessa, jossa ei ole kuin oikeuksia, ei tuloksena voi olla kuin vastakkainasettelua. Oikeuksista taistelun ulkopuolella ovat kuitenkin perheen lapset. Heillä ei ole oikeuksia.

Tavoite 3: Seksuaalisuuden vapauttaminen

Pääargumenttina käytettiin 60-luvulla sitä, että naisen pitää saada toteuttaa omaa seksuaalisuuttaan yhtä vapaasti kuten miehet. Väitettiin että tälläkin alueella naisia on kahlehdittu vuosisatoja ja että miehet ovat aina voineet tehdä mm. prostituoitujen kanssa mitä ovat halunneet. Feministit tervehtivätkin ilolla uusien ehkäisymenetelmien kehittymistä, koska siihen saakka seksin harjoittamisesta oli vastuun joutunut kantamaan yksin nainen. Vastoin odotuksia, ehkäisy ei kuitenkaan poistanut ei- toivottuja raskauksia.

Tämän vuoksi feministit lähtivät ajamaan oikeutta vapaaseen aborttiin, mikä onkin toteutettu monissa länsimaissa. Väittämänä käytettiin "naisen oikeutta omaan ruumiiseensa" eli naisen väitettiin olevan alistetussa asemassa, koska muut sanelevat (e. miehet tai yhteiskunta) onko raskauden keskeytys oikein vai väärin. Vapaan seksuaalisuuden lisäksi naisilla tuli olla täysi oikeus tehdä abortti, jos he itse niin haluavat. Asia nähtiin naisen yksinoikeutena, ei lainkaan arvovalintana.

Syntymättömälle lapselle tai miehelle ei jäänyt oikeuksia. Väitettiin että historiasta kumpuavat eettiset arvot (Raamattu ja kirkko) olivat miesten sanelemia ja keinoja alistaa naisen ruumista. Käytännössä abortti ei kuitenkaan ole naiselle(kaan) näin yksinkertainen asia. Monien omatunto soimaa tehdystä abortista koko loppuelämän. Monet ymmärtävät asian toisin kun katselevat myöhemmin syntyneitä pieniä lapsiaan. Miltä abortoitu lapsi olisi näyttänyt? Herää kysymys "oliko minulla oikeus päättää lapsen puolesta?".

Seurauksena kaikesta tästä vapautumisesta on ollut myös naisen seksuaalisuuden julkinen vapautuminen. Naisen ruumiin koskemattomuutta ei tarvinnut enää varjella tai kunnioittaa, vaan naisen seksuaalisuus vapautui myös kaupalliseen käyttöön. Naisesta oli tullut objekti, jota käytettiin kaupanteon välineenä. Vapautumisen lopputulos oli siis yllättävä. Naisellisen koskemattomuuden arvostus tosiasiassa heikkeni. Aiemmin nuoren tytön tai naisen seksuaalisen puhtauden vaaliminen korosti tämän kallisarvoisuutta, koska se oli tarkoitettu tärkeää ja hyveellistä päämäärää eli tulevaa avioelämää varten. Naisten vapautunut seksuaalinen käytös muutti myös suhtautumista naisen kehoon, sitä alettiin käyttää kaupallisesti vastaavalla mentaliteetilla. Avainsana oli aviosuhteesta irtautunut vapaa seksuaalisuus.

Tavoite 4: Nainen työelämään

Naiset ovat aina tehneet työtä. Aiemmin nainen teki työnsä kotona, mutta 70-luvulla tilanne kuitenkin muuttui. Työelämään osallistuminen muutti naisen arvostuksen mitan. Aiemmin naista määritteli äitiys ja kodinhoito. Nykyään naista mitataan oppiarvoilla, titteleillä ja maskuliinisilla suoritusarvoilla eli samoilla mittareilla kuten on miestä aina mitattu. Samalla kun nykyään perheen elanto hankitaan puoliksi, pyritään myös kotona siihen, että kotityöt tehdään työpäivän jälkeen puoliksi eli pyritään samankaltaisuuteen. Pyritään edelleen siis siihen että miehen ja naisen erityisominaisuudet ja ominaispiirteet häviävät.

Samalla naiset ovat halunneet tehdä miehistä pehmomiehiä, jotka osaavat laittaa ruokaa, siivota, hoivata ja joita nainen voi tätä kautta myös kontrolloida ja ohjailla mielensä mukaan. Kun nainen on yhä enemmän ja enemmän saanut miehet käyttäytymään haluamallaan tavalla, onkin käynyt niin että miehen arvo maskuliinisena miehenä on vähentynyt naisen silmissä ja nainen on yhä tyytymätön häneen. Aito maskuliininen mies on nykynaiselle liian suuri uhka, mutta toisaalta kontrolloimattomaan ja itsenäiseen miehiseen maskuliinisuuteen liittyy juuri se vetovoima, joka miehessä kiinnostaa naista.

Kaikki nämä alueet, jossa feminismi on lyhyessä ajassa muokannut mielipiteitämme, liittyvät perusnäkemyksiin ihmiselämästämme ja maailmankuvastamme. Mieheyden ja naiseuden käsitteet ovat muuttuneet kuin varkain ilman, että olemme edes tiedostaneet muutosten taustalla olevat arvokäsitteet. Miehen ja naisen identiteetit ovat menneet sekaisin ja monet ovat nykyään epävarmoja, mitä heiltä odotetaan miehenä ja naisena. Sisäinen tuntemus on ristiriidassa ulkoisten mallien kanssa.

Raamattu ja tasa-arvo

Nämä muuttuneet käsitykset ovat selkeässä ristiriidassa sen kanssa mitä Raamattu opettaa meille miehestä ja naisesta. Jokainen mies ja nainen on luotu Jumalan kuvaksi ja siksi he ovat tasa-arvoisia Jumalan edessä. Tämä tasa-arvoisuus ei tarkoita samanlaisuutta, vaan se hyväksyy sukupuolten erilaisuuden ja sen toteutumisen käytännössä. Mies ja nainen on luotu täydentämään toisiaan omilla ominaisuuksillaan ja ajattelemaan toistensa parasta.

Mies ja nainen voivat kuitenkin toteuttaa sukupuolista identiteettiään sen tuomaa erilaisuuttaan monin eri tavoin. Jumala asettaa kuitenkin rajat ja muodot missä rajoissa miehistä ja naisellista identiteettiä voi toteuttaa. Vastaavalla tavalla Jumala on asettanut rajat ja muodot niin avioliitossa, seurakunnassa kuin yhteiskunnassakin. Ihmisen kehittämä vapaus on vapautta ilman rajoja. Se on näyttänyt johtavan kaaokseen. Siinä kumpikin sukupuoli pyrkii itsenäisyyteen ja absoluuttiseen vapauteen. Lopputulos on itsekeskeisyyden ja vastakkainasettelun lisääntyminen perheissä.

Kummallakin puolisolla on yhä enenevässä määrin vain oikeuksia toteuttaa itseään yksilönä, mutta ei velvollisuuksia huolehtia toisistaan tai ajatella toistensa parasta. Feministisen filosofian mukaisesti on tänä päivänä edelleen kielletty erot miehisyyden ja naiseuden välillä. Nyt kumpikin sukupuoli kärsii, koska mies ja nainen eivät voi hyvällä omalla tunnolla toteuttaa sisäistä henkistä olemustaan ja saada siten hyväksyntää yhteiskunnallisesti tai edes perheen sisällä. Psykologit ovat tutkineet että miehen ja naisen seksuaalisuus on osa syvemmällä olevaa persoonallisuuttamme, jolloin fyysiset eroavaisuutemme ovat vain vertauskuva todellisista henkisistä ja psyykkisistä eroista miehen ja naisen välillä.

Onkin ehkä niin, että kun aviomies on maskuliininen, niin nainen voi kokea vapautuvansa siitä vastuusta, että joutuu kontrolloimaan ja ohjaamaan perheen asioita siinä missä mieskin. Tällöin nainen voi vapautua kaikenkattavasta vastuusta ja keskittyä hyvällä omalla tunnolla niihin asioihin, jotka sisäisesti tuntee itselleen mielekkäämmiksi. Tämä on mahdollista silloin kun nainen voi luottaa siihen, että mies tietää vastuunsa ja kantaa sen perheen päänä. Kun nainen voi olla vapautuneesti naisellinen, tuntee mies vetovoimaa ja kunnioitusta vaimoaan kohtaan, joka hoitaa perhettä naisellisella tavalla - tavalla, johon mies ei pysty. Näin mies ja nainen täydentävät toisiaan.

On tutkittu, että naisen osoittama kunnioitus ja arvostus on miehelle jopa tärkeämpää kuin muut työelämästä saadut kunnianosoitukset ja saavutukset. Vain perheessä mies saa tyydytystä olemuksensa syvimmällä tasolla, miehenä. Miehuus on siis periaatteessa olemassa vain naisellisuuden kautta eli sen vastakohtana. Mies kokee miehisen olemuksensa olevan hyväksytty ja arvokas juuri parisuhteessa. Miehen elämän ominta aluetta on toteuttaa ja hallita "asioita" ja pyrkiä kohti tavoitteita ja päämääriä. Perheessä miehen sisäinen tarve on kokea että hänen antamansa panos on arvokas ja merkityksellinen asia koko perheelle ja mies saa toimia perheen parhaaksi saavuttaessaan tavoitteita ja haasteita.

Naiseus puolestaan on yleensä omimmillaan silloin, kun nainen kykenee kokemaan täyttymystä ihmissuhteissa sekä täyttämään läheisiksi kokemiensa ihmisten tarpeita (vauva, perhe jne). Useimmat naiset ovat todenneet että he kokevat vähemmän tyydytystä ponnistellessaan kohti päämääriä kuin miehet (tosin poikkeuksiakin on). Yleensä naisen persoonallisuuden erityisalueena ovat ihmissuhteet, joiden kehittämisessä ja ylläpitämissä naisella on aivan erityiset taidot verrattuna mieheen. Useimmat naiset eivät tarvitse suoritusten saavuttamista tunteakseen täyttymystä, vaan kokevat täyttymystä enemmän ihmissuhteiden kautta.

Menestyneet korkeasti koulutetut naiset eivät ole tutkimuksissa kuvanneet identiteettiään suhteeksi työhön, oppiarvoihin tai ammatillisiin saavutuksiin, vaan enemmän esim. rooliinsa äitinä tai johonkin muuhun ihmissuhteeseen liittyvään. Tutkimuksissa naiset pitivät työelämää jopa uhkana tälle identiteetille. Miehet puolestaan näkevät itsensä enemmän erillisinä yksilöinä, jotka saavuttavat jotakin kuin persoonina, joiden identiteetti määräytyy ihmissuhteiden kautta. Osallistuminen, liittyminen ja kutsuminen luokseen kuvaa siis enemmän naisellisuutta. Mies ja nainen siis täydentävät toisiaan. Jumala antoi luomakunnan hallinnan sekä miehelle että naiselle. Mies ja nainen kuitenkin toteuttavat tätä tehtävää eri tavoilla. Kaikki tämä liittyy ydinperheeseen.

Perinteiset miehen ja naisen roolit ovat syntyneet miehen ja naisen sisäisen henkisen olemuksen pohjalta ja ne ovat siksi olleet vuosisatoja osa luonnollista työnjakoa miehen ja naisen välillä. Se että nainen tekee mielellään töitä kodin sisällä ja mies sen ulkopuolella, ei ole vääristellyn sukupuolikasvatuksen tulosta, vaan sen tulosta, että eri sukupuolet kokevat erilaiset tehtävät mielekkäämmiksi.

Nykypäivänä tämä luonnollinen työnjako on haluttu kumota ideologisista syistä. Seuraukset ovat olleet henkisessä mielessä huonot. Taloudellisen hyvinvoinnista kasvusta huolimatta, osa työssä käyvistä äideistä potee jaksamisongelmia ja oman tunnon tuskia perhe-elämän laiminlyönnistä. Taloudellinen hyvinvointi on kyllä lisääntynyt, mutta se ei ole tuonut tyydytystä perheiden elämään. Myös miehet ovat tuuliajolla. He yrittävät sovittaa itseään äidin rooliin. Hekään eivät löydä tyytyväisyyttä elämäänsä. Nykyään perheissä mies ja nainen taistelevat siitä, mitä tasa-arvoiseen vastuunkatoon kuuluu ja mitä kumpikin saa ja mitä kummankin pitää tehdä. Tämän kaiken keskellä lapset ovat jääneet vaille lapsuuden hoivaa ja potevat yhä enenevässä määrin turvattomuudesta johtuvia masennus- ja mielenterveysongelmia. Moni asia on muuttunut merkittävästi isovanhempiemme ajoista, joilloin avioliitot kestivät kuolemaan saakka. Nykyään parisuhteet rakoilevat nopeasti ja avioeroon päätyy suuri osa solmituista avioliitoista.

Yllä esitetty ei tarkoita sitä, että raamatullinen roolijako olisi kaikille soveltuva ratkaisu tai että se yksinään ratkaisisi parisuhde ongelmat. Sen sijaan meidän olisi syytä tutkia Raamatun kuvaa miehen ja naisen välisestä suhteesta ja pyrittävä aviosuhteissamme kohti näitä ihanteita. Raamatun mukaan miehen ja naisen parisuhteen rakentuminen alkaa siitä, että ymmärrämme mitä toinen syvimmiltään tarvitsee ja haluamme täyttää toisen tarpeet. Se ei ala siitä, että yritämme ymmärtää itseämme erillisinä ihmisinä. Eikö tämä tarkoitakin käytännössä sitä, että mitä enemmän mies oppii ymmärtämään naista, ja haluaa täyttää tämän tarpeet, sitä maskuliinisemmaksi ja puoleenvetävämmäksi mies tulee naisen näkökulmasta katsottuna. Ja päinvastoin.

On hyvä huomata, että todellista tasa-arvoa on itse määritelty valinnan vapaus. Mies ja nainen voivat itse valita vapaasti työn ja kodin väliltä, tuntematta arvottomuutta tai kohtuutonta taloudellista painetta. Kaikki eivät ole samanlaisia, joten todellista vapautta ei ole ideologiasta johdettu pakkotasa-arvo, joka pakottaa käyttäytymään ideologian mukaisesti. Kun jokin ideologia nimetään "vapaudeksi ja hyvinvoinniksi", niin silloin otetaan muilta oikeus puhua vapaudesta. Vapaudesta tulee ahdas käsite, jossa todellisia ahdasmielisiä ovatkin "virallisen vapauden" puolustajat. Suomalaisesta tasa-arvokeskustelusta tulee väistämättä mieleen entiset kommunistiset "yhden totuuden järjestelmät", jotka itsensä mukaan olivat kaikki "kansan vapauttajia ja suuria kansandemokratioita". Tosiasiassa näissä puheissa ei ollut hitustakaan vapautta eikä niitä saanut arvostella. Kysymykset eivät ole yksinkertaisia ja vähäpätöisiä. Kyseessä on ihmisten onnellisuus ja lasten hyvinvointi eli ydinperheen onnellisuus.

Ehkä meidän pitäisi tarkistaa kurssiamme myös tasa-arvo asioissa ja tutkia tarkemmin Jumalan viitoittamaa mallia, jossa miehuus ja naiseus perustuu vapaaehtoiseen haluun palvella toista. Meidän olisi tunnustettava että miehet ja naiset ovat erilaisia ja tulevat onnelliseksi erilaisista asioista. Meidät on luotu mieheksi ja naiseksi, toisiamme täydentäviksi. Ei siis samanlaisiksi, vaikka olemme samanarvoisia. Mitä Raamattu antaa ohjeeksi parisu hde-elämään? Sen tiivistää Ef 5: 21-33:

21 Alistukaa toistenne tahtoon, Kristusta totellen. 22 Vaimot, suostukaa miehenne tahtoon niin kuin Herran tahtoon, 23 sillä mies on vaimonsa pää, niin kuin Kristus on seurakunnan pää; onhan hän seurakunnan, oman ruumiinsa, pelastaja. 24 Niin kuin seurakunta alistuu Kristuksen tahtoon, niin myös vaimon tulee kaikessa alistua miehensä tahtoon. 25 Miehet, rakastakaa vaimoanne niin kuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi henkensä sen puolesta 26 pyhittääkseen sen. Hän pesi sen puhtaaksi vedellä ja sanalla 27 voidakseen asettaa sen eteensä kirkkaana, pyhänä ja moitteettomana, vailla tahraa, ryppyä tai virhettä. 28 Samoin aviomiehenkin velvollisuus on rakastaa vaimoaan niin kuin omaa ruumistaan. Joka rakastaa vaimoaan, rakastaa itseään. 29 Eihän kukaan vihaa omaa ruumistaan, vaan jokainen ravitsee ja vaalii sitä. Juuri niin hoitaa Kristuskin seurakuntaansa, 30 omaa ruumistaan, jonka jäseniä me olemme. 31 "Siksi mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi." 32 Tämä on suuri salaisuus; minä tarkoitan Kristusta ja seurakuntaa. 33 Mutta se koskee myös kaikkia teitä: jokaisen tulee rakastaa vaimoaan niin kuin itseään, ja vaimon tulee kunnioittaa miestään. Raamatun elämänohje perustuu rakkauteen ja pyrkimykseen yhteisymmärrykseen ja harmoniaan. Siinä ei ole puhetta lainkaan alistamisesta, vaikka se nimeääkin miehen johtavaan rooliin perheessä. Tämä asetelma on kuitenkin käännetty päälaelleen. Tasa-arvoidelogia on usuttanut sukupuolet taisteluun toisiaan vastaan, kilpailemaan samoista asioita ja tehtävistä. Kaikki perinteinen ja luonnollinen on haluttu hylätä ideologisista syistä.

Nyt kun feminististä tasa-arvoideologiaa on toteutettu 40-vuotta, näyttää siltä, että se ei ole tuonut suomalaisille perheille lisääntyvää tyytyväisyyttä ja onnellisuutta. Avioerotilastot kertovat korutonta kieltä. Näyttää siltä, etetä nainen ja mies eivät ole osoittautuneet samanalaisiksi, vaan erilaisiksi persoonallisuudeltaan. Käynnissä on kuitenkin vastakkainasettelu miehen ja naisen välillä - taustana juuri olettama että molemmat sukupuolet ovat samanlaisia. Harvat nykynaiset haluavat ottaa oppia Raamatun esittämästä mallista, jossa miehen ja naisen roolit ovat erilaiset ja miehelle on uskottu erilaista johtajuutta. Niin syvälle ovat juurtuneet uudet ideologiat, että asiasta ei yleensä haluta enää edes keskustella. Koko yhteiskuntamme on päinvastoin sisäistänyt 60-luvun feministiset radikaaliajatukset keskeisiksi ihanteiksi.

Esitetyt väitteet on uskottu tosiksi ja ne on vähitellen mielletty kritiikittömästi itsenstäänselvyyksiksi. Vaikka muutos on varmasti tuonut myös jotakin hyvää, niin se on myös vienyt ydinperheeltä jotakin.

Olemmeko kenties hävinneet jotakin sellaista, jonka aikaisemmat sukupolvet omistivat meitä paremmin. Onko sittenkin niin, että miehen ja naisen ja sitä myötä koko ydinperheen ja ihmisten elämän onnellisuus ei löydykään itsenäisyydestä tai lisääntyneistä rahavaroista? Olemmeko joutuneet uhraamaan perimmäiset ihmisen elämän onnellisuuden lähteet, joista menneet sukupolvet ammensivat elämän sisältöä meitä paremmin? Mitä naiset ja äidit ovat hävinneet uusien ideologioiden myötä? Näyttää siltä, että äitiyden ihanuus ja onnellisuus perheestä ja lapsista, on vaihtunut työelämän paineiden myötä perheen pikahuoltamiseen uupumuksen rajoilla.

Monet äidit ja isät surevat sitä, etteivät aikoinaan antaneet aikaansa lapsilleen, silloin kun nämä olivat vielä lapsia ja asuivat yhteisessä kodissa. Monet haluavat saada menneen takaisin, jotta voisivat valita uudelleen - löytääkseen sen onnellisuuden, jota ei löytynyt muualta. Jälkikäteen moni haluasi sittenkin vanhanaikaisen elämän, jossa olisi ollut aikaa iloita läheisistä ja osoittaa rakkautta ja huolenpitoa heitä kohtaan.

Mitä tapahtuisi, jos eläisimmekin enemmän toisillemme Raamatun mallin mukaisesti ja palaisimme etsimään elämämme onnellisuutta ydinperheen onnellisuuden kautta. Raamatun mukaan perhehän on annettu meille juuri siunaukseksi. Ehkä juuri siksi emme tule kokonaisiksi ja onnellisiksi ihmisiksi ellemme saa aikaa elää toisistamme iloiten.

Näyttää siltä, että emme voi saada kaikkea. Joudumme tekemään arvovalintoja. Näyttää myös siltä, että rakentamamme uusi perhefilosofia ei ole tuonut onnellisuutta. Ehkä onkin niin, että Luojan malli on lopulta sittenkin toimivampi kuin itse keksimämme filosofia.

Kirjoitus perustui osin psykologi Pirjo Alajoen radiohjelmaan. Lähde Radio Dei