LÄNTISET KIRKKOINSTITUUTIOT JA HISTORIA

Tarkastellaanpa hieman instituutiota ja niiden toimintaa. Voidaan sanoa, että ne ovat rakenteita, joiden päämäärä on säilyttää asioita läpi aikojen. Niillä on organisatorinen muoto, joka pitää yllä erilaisia toimintoja. Instituutiolla on kuitenkin huonompikin puoli, nimittäin niillä on taipumus unohtaa sen alkuperäinen päämäärä ja ne alkavat helposti elää itselleen ja muodostuvat siten vähitellen itsetarkoitukseksi. Organisaatioiden ja instituutioiden mekanismeja: valtaa, hierarkisia asemia, rakenteita, kontrollia käytetään instituutioiden sisäisen rakenteen vaalimiseen.

Rakenteet valtamekanismeineen tarjoavat ihmiselle turvallisuuden kokemisen, elannon ansaitsemisen, arvostuksen ja itsensä toteuttamisen mahdollisuuksia eli kaikkea sitä, mitä ihminen luonnostaan kaipaa. Painopiste siirtyy helposti aikojen kuluessa pois alkuperäisestä päämäärästä näiden inhimillisten perustarpeiden puolelle. Vaikka jatkuva uusiutuminen alkuperäisen päämäärän suuntaan on toiminnan elinvoimaisuuden kannalta välttämätön elinehto, vastustavat instituutiot ja organisaatiot mielellään muutosta, koska se uhkaa siinä toimivien ihmisten turvallisuustarpeita ja jopa taloudellisia etuja, jotka ovat kiinnittyneitä sen organisaatiorakenteisiin. Mitä vanhempi organisaatio, sitä enemmän organisaatio kaipaa uudistusta alkuperäisen tarkoituksensa suuntaan, jotta se ei jämähtäisi paikoilleen inhimillisten tarpeiden tyydyttäjäksi.

Katsotaanpa institutionaalistumisen negatiivista puolta käytännön ääriesimerkin valossa. Yrityselämässä jatkuva kilpailu asiakkaista huolehtii siitä, että organisaation on pystyttävä uusiutumaan. Tämä on kuitenkin vastoin organisaatiossa toimivien ihmisten perimmäisiä turvallisuustarpeita ja siksi toiset organisaatiot saattavat toimia vähemmän menestyksekkäästi eli ne eivät pikkuhiljaa enää pystykään toteuttamaan alkuperäistä päämääräänsä. Tilalle tulevat muut toimijat, jotka vievät sen paikan. Syy on usein siinä, että sen palavan uusiutumis- ja innovaatiokyvyn on korvannut omahyväinen pysähtyneisyys ja turvallisuuden tavoittelemisesta kumpuava säilyttämisen perinne. Julkisten organisaatioiden kohdalla uusiutuvuuden ja päämääräsuuntautuvuuden tilanne on ääritapauksissa voinut olla vielä heikompi, koska uusiutumiseen pakottava asiakaskytkös on käytännössä saattanut puuttua. Se on voinut puuttua, koska organisaatio ei ole riippuvainen asiakkaistaan, vaan sillä on itsenäinen lakiin perustuva viranomaisrooli. Entiset sosialistiset neuvostotasavallat tarjoavat oivan ääripään esimerkin viranomaisroolista ja siitä kuinka alkuperäinen tarkoitus on saattanut keikahtaa päälaelleen eli aikojen kuluessa asiakkaasta on tullut vain väline organisaation tarpeiden tyydyttämisessä. Tällaisessa tilanteessa "asiakkaalla" ei tosi asiassa ole muuta käyttöä kuin olla toiminnan olemassaolon virallinen selitys, välttämätön paha, joka enemmänkin häiritsee elämää instituutiossa. Omahyväinen organisaatio ei yleensä itse näe ongelmiaan, vaan se pukeutuu mielellään alkuperäisen toiminta-ajatuksensa kaapuun, vaikka tosiasiassa sen toiminta on kuollutta juuri alkuperäisen toiminta-ajatuksen perspektiivistä. Organiaatio alkaa helposti elää itselleen myös taloudellisesti. Pahimmassa tapauksessa kuvaan mukaan tulee korruptio. Korruptiossahan on kyse riippumattoman aseman ja vallan väärinkäytöstä omaksi eduksi ja muiden vahingoksi.

Em. mekanismeja esiintyy jossakin määrin kaikissa ihmisorganisaatioissa, jotka ovat institutionaalistuneet. Viattomat inhimilliset turvallisuustarpeet voivat näin saada hyvinkin arveluttavia muotoja, jos instituutiot eivät tiukasti pidättäydy alkuperäisessä päämäärässä ja pysty jatkuvasti uudistumaan juuri tästä lähtökohdasta käsin. Organisaatiorakenteita tarvitaan, jotta jotakin voidaan tehdä systemaattisesti ja laajassa mittakaavassa. Mutta on hyvä huomata, että organisaatio itsessään ei ole toiminnan tarkoitukseen itsekseen pyrkivä mekanismi, vaan sen sisällä on ennemminkin päinvastaisia virtauksia. Päämääräsidonnaisuus ja sen voimakkuus ratkaisee organisaation toiminnan elinvoimaisuuden tason.

Länsimaisen kirkon institutionaalistuminen historian saatossa

Haluttiin niin tai ei, niin myös kirkot ovat kehittyneet vuosisatojen aikana institutionaaliseen suuntaan. Kuten sananlaskussa tiedetään, valta turmelee ja sokaisee ja ehdoton valta ehdottomasti. Kenellä on korkea asema ja etuja, ei pahimmassa tapauksessa saa siitä tarpeekseen, vaan haluaa sitä lisää ja suojelee mustasukkaisesti omaa asemaansa. Institutionalistuminen on kautta historian tuonut mukanaan arveluttavia piirteitä myös kirkkoihin.

Keskiajalla länsimaisessa institutionaalistuneessa kirkossa oli mukaan tullut Raamatun ulkopuolisia oppeja ja asemaa käytettiin hyväksi myös taloudellisessa mielessä. Se saarnasi kiirastulioppia ja harrasti anekauppaa, jossa luvattiin rahaa vastaan vapauttaa vainajien sielut kiirastulesta. Instituutio syyllistyi maalliseen ahneuteen, poltti toisinajattelijoita rovioilla jne. Instituutio oli monella tapaa eksynyt Jumalan tieltä, mutta ei itse tunnustanut sitä.

Juuri tähän kristillisyyden alennustilaan reagoi kaikkien suomalaisten tuntema mies nimeltä Martin Luther. Hän oli yksi monista, joka sanoutui irti katolisen kirkon rappiosta ja pyrki reformoimaan sitä kohti alkuperäisen päämäärän suuntaan. Uudistamisen seurauksena syntyi kuitenkin uusi liike. - luterilaisuus. Tosin maailmanlaajuiseksi liikkeeksi luterilaisuus ei yltänyt, vaan se levisi lähinnä Pohjois-Eurooppaan. Tosin Luther ei ollut ainoa uudistaja, vaan reformiliikkeitä syntyi useita. Nämä kaikki erkanivat katolilaisesta kristillisyydestä (instituutiosta) sen rappiotilan vuoksi. Instituution lankeemukseen johtaneet motiivit näkyvät yhä tänä päivänäkin eri organisaatioissa. Aika ei ole muuttanut ihmisten käyttäytymistä.

Lisää aiheesta: Katolisen kirkon syntyhistoria (pdf)

Kirkkohistoria ja 1800-luvun rationalistinen maailmankuva

1800-luvulta lähtien, mutta varsinkin 1900-luvun teknologiavetoisessa ajassa, puhalisi myös uudet filosofiset tuulet. Sen seurauksena kirkoilta riisuttiin uskottavuus. Ihminen ja ihmisen ajattelu asetettiin kaiken perustaksi ja todellisuus rajattiin vain ihmiselle näkyvään maailmaan. Maailmakuvaksi tuli naturalistisuus. Se väitti että tiede on ylin totuus. Siinä tunnistetaan ihmisen tietotason rajallisuus, joten totuuskin muutettiin muuttuvaksi. Absoluuttista totuutta ei enää voinut olla olemassa, vaan se muuttui näkökulmavalintojen mukaan. Raamatun tulkintakin muuttui erilaisten näkemysten sarjaksi. Mutta todellisuudessa totuus jostakin asiasta voi olla olemassa, vaikka siitä kuinka esitettäisi erilaisia tulkintoja. Osa on vääriä ja osa oikeita.

Länsimainen kirkkoinstituutio väisti tieteen kritiikkiä hyväksymällä sen väitteet myös Raamatun tulkinnan lähtökohdaksi. Tästä seurasi se, että totuutena pidetyistä asioista luovuttiin, jos niitä kritisoitiin tieteellisistä lähtökohdista käsin. Jos tulkinnoista ei kokonaan luovuttu, niin usein niitä muutettiin filosofisempaan suuntaan. Kristinuskon painopiste muuttui vähitellen mystisen mietiskelyn ja perinteiden vaalimisen suuntaan. Vaikka Raamattu selittää itse itseään ja puhuu yliluonnollisista asioista, joita tiede ei voi tutkia, niin siitä huolimatta naturalistinen käsitys hiipi kirkkoinstituutioihin ja Raamatun sanoman puolustaminen jäi sikseen. Kirkko alkoi vähitellen peräytymään torjuntataistelustrategialla - tavoitteena mahdollisimman vähät vahingot. Tämä voidaan nähdä suorana jatkumona päämäärätietoisuuden katoamiselle jo keskiajalla.

Edellisen seurauksena läntisten kirkkojen rohkeus ja into julistaa Raamatun sanomaa vähitellen laimeni. Samalla alkoi Raamatun sanoman liberalisoituminen. Liberaaliteologiassa Raamatun ehdoton totuudellisuus hylätään ja sen sanoma "ajatellaan uudelleen ja modernisoidaan". Näin kristillisyyden perustaksi asetetaan ihminen itse ja hänen oma ajattelunsa - tieteen ihanteen tavoin. Liberaaliteologian ajattelun juuret ovat siis naturalistisessa maailmankuvassa, jossa yliluonnollisuutta ei ole olemassa tai väitetään että siitä ei ainakaan voida tietää mitään. Kristillisyys muuttui ihmisten sanoiksi Jumalasta. Aiemmin kristillisyys perustui Raamattuun, joka nähtiin Jumalan sanoiksi ihmisestä.

Kaikki tämä on vähitellen johtanut siihen, että kristinuskoa ei pidetä lännessä enää totuutena, vaan yhtenä "suhteellisena ja muuttuvana" maailmankatsomuksena muiden maailmankatsomusten joukossa. Muista uskonnoista tuli vähitellen "tasavertaista kulttuuria", joka ei ole sen enempää oikeaa kuin väärääkään.

 

Miltä läntiset kirkkoinstituutiot nykyään näyttävät?

Koska länsimaissa kirkot ovat isoja organisaatioita, on niillä myös organisaation piirteet! Kuten aiemmin todettiin, organisaatioilla on tunnetusti taipumus unohtaa alkuperäinen päämäärä ja muodostua itsetarkoitukseksi. Tähän ohjaa ihmisen luontainen turvallisuushakuisuus ja tarve saada arvostusta muilta ihmisiltä.

Lisäksi länsimaissa modernistinen ajattelu vieläpä suorastaan vaati kirkon alkuperäisen toiminnan päämäärän hylkäämistä. Kirkoilla on historian saatossa ollut siis monen suuntainen paine uudelleenmuotoilla sen opillinen ydin. Paine on vaikuttanut. Raamattuun perustuvan taivaan toivon julistaminen ja helvetin mahdollisuudesta varottaminen on sadassa vuodessa kadonnut kirkkojen julkisuuskuvasta. Voidaankin sanoa, että luottamus Raamatun totuuteen näivettyi modernin ajan filosofien ampuman ristitulen seurauksena.

Nykyisin länsimainen kirkkoinstituutio on julkisuudessa profiloitunut enemmänkin eettiseksi arvokeskustelijaksi, yhteiskunnalliseksi vaikuttajaksi, sosiaalisten palvelujen tuottajaksi sekä kirkolliskulttuurin ylläpitäjäksi. Valitettavasti mikään näistä sinänsä hyvistä päämääristä ei kuitenkaan Raamatun tulkinnan mukaan pelasta ihmistä kadotukselta. Lue lisää aiheesta... Raadollinen tosiasia on se, että viime kädessä kansalaiset rahoittavat kirkkoinstituutioiden toiminnan, joko vero- tai lahjoitusvaroina. Tästä näkökulmasta katsoen miellyttämispyrkimykset ovat myös turvallisuus- ja jatkuvuuskysymyksiä. Näistä lähtökohdista tarkastellen ihmisille ei kannata tarjota mitään sellaista, joka saattaa herättää heissä närkästymistä. Menetetty jäsen on sama kuin menetetty asiakas, joka on elintärkeä toiminnan jatkuvuuden kannalta.

Länsimaisten kirkkojen toiminnan painopiste on siis muuttunut historian saatossa. Käytännössä monet suuret kirkkoinstituutiot ovat aina olleet tekemisissä maallisen lainsäädännön kanssa. Monien kirkkojen asema yhteiskunnassa perustuu maallisessa oikeudessa määritettyyn asemaan. Näiden kahdesta eri päämäärästä liikkeelle lähteävän järjestelmän välillä on esiintynyt yhteentörmäyksiä. Tämä ei ole ihme, sillä vastakkain on Raamatun totuus ja maallisen yhteiskunnan näkemykset. Aiemmin kirkon vaikutus ylsi maallisen yhteiskunnan alueelle, mutta viimeisten vuosikymmenien aikana osat ovat vaihtuneet lähes täysin.

Raamattua ja sen tulkintaa kohtaan on esitetty usein epäilyjä tai intohimoja muuttaa sanoman sisältöä maallisen yhteiskunnan arvojen mukaiseksi. Kun tällainen tulkintaristiriita syntyy, tulee valittavaksi kaksi tulkintalinjaa. Joko pyritään löytämään vastaus Raamattusta itsestään tai sitten pyritään muuttamaan tulkinta enemmän vapaammaksi vastaamaan maallisempaa näkemystä. Kolmas vaihtoehto on, että luovutaan koko tulkinnasta eli amputoidaan Raamattu näiltä osin eli päädytään tulkintaan, että Raamattu ei kerro tästä asiasta lainkaan. Uskosta Raamatun ehdottomaan totuuteen luopuneista kirkkoinstituutioista tulee käytännössä aikojen saatossa maallisen arvomaailman "heijastin". Tosin arvojen muutos ei tapahdu hetkessä, mutta voi tapahtua vuosikymmenien ja vuosisatojen aikana.

Raamatun kirjoitukset ovat kuitenkin säilyneet vuosisatojen aikana samanlaisena ja ovat olleet kaikkien luettavissa. Aina on käynyt niin, että kun instituutioiden tulkinnat ja niiden edustama kristillisyys eroaa riittävästi Raamatun sanasta, on syntynyt uskonpuhdistuksellista liikehdintää ja kiistaa miten Raamattua tulkitaan.

Raamatun tulkintaristiriidat ovat vakava asia, koska kirkot luovat ainakin jossakin määrin normatiivisluonteisia Raamatun tulkintoja. Jos joku toteaa että "homoseksualismi on vakava synti" ja lausahdusta ei voida perustaa Raamattuun, niin silloin se voidaan maallisessa oikeudessa katsoa rikokseksi eli "herjaamiseksi tai rasistiseksi kiihottamiseksi jotakin vähemmistöryhmää kohtaan".

Näin Raamatun tulkintaeroista voi aiheutua lain tulkinnan ongelma. Samalla Raamatun tulkintojen ratkaiseminen saattaa siirtyä kirkoilta maallisten oikeusistuimien "asiantuntijoiden" päätettäväksi. Tällöin demokraattista enemmistömielipidettä noudattaen ratkaistaan kenen tulkinta on oikea (yleisen oikeustajun mukainen) ja kenen väärä. Koko ajatus maallisesta oikeusjärjestelmästä päättämässä Raamatun tulkinnoista on absurdi, koska silloin Jumalaan uskomattomat ihmiset yrittävät päättää, mitä Jumala on mahtanut tarkoittaa. Käytännössä tehtävä on mahdoton, mutta herättää varmasti monien intohimon. Lopputuloksena ei voi olla muuta kuin vallassa olevien ihmisen mielihalujen mukainen tulkinta. Samalla Raamatun todellinen tulkintavalta siirtyy pois teologeilta. Esimerkkinä vallassa olevien mielihalujen mukaisesta tulkinnasta voidaan pitää nyttemmin edesmenneitä Natsi-Saksaa ja Neuvostoliittoa. Näiden maiden asukkaat tiesivät että on olemassa kaksi totuutta - virallinen totuus ja se oikea, joka näkyi joka päivä. Viranomaisten kanssa joutui hankaluuksiin, jos julkisesti oli erimieltä virallista totuutta edustavan "valtakoneiston kanssa". Näissä maissa opittiin nopeasti, että jos tekee valtakoneiston kanssa liiton, niin saattaa saada elää turvattua elämää. Mutta jos asettuu virallista "totuutta" tai mielipidettä vastaan, niin joutuu konfliktiin valtakoneiston tai kanssa. Muita näkemyksiä ei haluta kuulla kuin se, mikä on vallanpitäjien näkemys. Monet "virallista totuutta uhmaavat" menettivät henkensä seisoessaan todellisen totuuden takana. Mikä onkaan ollut länsimaisen kirkon selviytymisstrategia? Mukautuminen ja vastakkainasettelun välttäminen.

Kristillisyyden liberalisoitumisessa on käytännössä ollut kyse epäuskosta Jumalaan ja Raamattuun. Samastahan oli kyse keskiaikaisessa anekaupassakin. Jos uskoo Jumalaan ja siihen että Raamattu on elävän Jumalan sanaa, pyrkii toimimaan sen mukaan, minkä uskoo oikeaksi. Jos ei usko Jumalaan, ei Raamattukaan voi merkitä mitään. Silloin ihminen toimii omien mielihalujensa mukaisesti. Teot paljastavat meidän arvomaailmamme.

Keskiaikaisen katolilaisen kirkon rappiotilassa oli kyse epäuskosta Jumalaan sekä instituution sisäisestä rappiosta, jossa organisaatio alkoi elää itseään varten. Omien maallisten etujen ajamisessa mentiin aikoinaan jopa niin pitkälle, että Paavi julistettiin erehtymättömäksi ja Jumalan pojan sijaiseksi maan päällä. Maallisetkin organiaatiot ovat yleensä kriisissä silloin kun itsekeskeisyys tuo tullessaan ylimielisyyden ja vallanhalu syrjäyttää terveen nöyryyden. Historian saatossa monet asiat liittyvät toisiinsa eri mekanismien kautta. Yhteistä kaikille on se, että kun usko Raamatun totuudenmukaisuuteen puuttuu, ei jäljellä ole muuta kuin ihminen ja hänen filosofiansa.

Usko Raamatun jumalalliseen alkuperään ja Pyhän Hengen vaikutukseen sen synnyssä, on keskeistä kristinuskossa. Kun tämä puuttuu, ei Raamattuakaan voi pitää ehdottomana totuutena, vaan siitä tulee kuollut muinainen opinkappale kuten ihmisen jumalasuhteestakin. Jos Jumalan sanan julistajat eivät usko Jumalaan ja Raamattuun, eivät he käytännössä julista elävää Jumalaa. Julistus hukkuu omaan hengettömyyteensä ja sen korvaa vähitellen muut toiminnan päämäärät.

Miltä jumalanpalvelukset näyttävät monissa länsimaisissa?

Samankaltaisia piirteitä esiintyy kaikkialla läntisen sivistyksen alueella. Kaavamaisuus ja seremoniallisuus on kunniassaan. Kirkkovuoden eri rituaalit ovat näkyvintä kristillisyyttä.

Saarnoissa on filosofinen ote. Sanaa julistetaan modernismin hengessä - pyritään tarjoamaan rationaalisia filosofisia periaatteita, joista kuulijoiden toivotaan olevan periaatteessa samaa mieltä. Mutta ei kuitenkaan odoteta tai kehoteta sen suurempaan elämänmuutokseen tai kääntymykseen.

Sanomasta puuttuu elämä ja todellinen toivo. Raamatulliset kehotukset Jeesuksen seuraamisesta tai parannuksen teosta loistavat poissaolollaan, vaikka ne mainitaan Raamatussa. Lännessä ei vakavalla sävyllä enää tohdita puhua sielunvihollisesta ja kadotuksesta. Siksi ei evankeliumiakaan ole enää käyttöä. Raamatusta on tullut vain historiallinen tutkimuskohde, jota tutkitaan kuin fossiilia ja vain siksi että se on osa filosofian alkuperäistä perinnettä. Raamattua luetaan, koska se mielletään osaksi kulttuuriperinnön säilyttämistehtävää. Tämä kaikki näkyy saarnoista. Raamattua ei yritetäkään sovittaa tähän aikaan, vaan sitä luetaan kuin kirkkovuoden historiallista käsikirjaa. Evankeliumi on jäänyt taka-alalle.

Uusimpana tämän ajan jumalanpalveluksiin liittyvänä ilmiönä on tullut "uushengellinen painotus". Tämä on kristillinen kangastus, koska sen lähtökohtana ei enää ole Raamattu, vaan tunteellisuus ja elämysten tavoittelu. Turvallisuuden tunteita voidaan luoda kynttilöillä ja kirkkokonserteilla, mutta ne ovat vain tuntemuksia. Sanoma on lähinnä runollisia sanoja rakkaudesta ja tuntemattomasta Jumalasta, joka muistuttaa jotakin mystistä energiaa tai voimaa, josta ihminen ei voi koskaan tietää mitään. Jokaisen tunteet koetaan yhtä oikeaksi ja hyväksyttäväksi ja siksi runollinen kaunokirjallisuuskin on yhtä arvokas opin kappale kuin ikivanha Raamattu. Tällainen "uushengellinen kristillisyys" ei ole kiinnostunut Jeesuksesta, ylösnousemuksesta eikä kolmiyhteisestä Jumalasta.

Em. piirteiden taustalla häämöttää itse asiassa epäusko tietoiseen Jumalaan ja Raamattuun. Ihmisten uskoa elävään Jumalaan näivettää myös kirkkojen itselleen ottama kulttuurihistoriallinen tehtävä. Ihmiset luulevat, että Jumala on ikävä ja kaavamainen, koska haluaa kaavamaisen ja perinteisiin seremonioihin keskittyvän jumalanpalveluksen. Jumalan ei uskota olevan todellinen henkipersoona, joka on aidosti kiinnostunut ihmisestä. Päinvastoin häntä saatetaan pitää välinpitämättömänä tai vanhana muinaisjäänteenä, jolla on jumalanpalveluksen olemuksen mukainen mielenlaatu. Monien mielikuva Jumalasta on kaavamaisen harras ja raskasmielinen.

Jos modernismi ei onnistunut perusteettomalla kritiikillään kokonaan poistamaan kristillisyyttä, niin se onnistui kuitenkin vuosisatojen saatossa syrjäyttämään Raamatun sanoman varteen otettavana totuutena ja maailmankuvana. Valitettavasti länsimaissa kirkot ovat vuosisatojen saatossa vähitellen sisäisesti hyväksyneet kritiikin ja siirtyneet vapaaehtoisesti uusiin tehtäviin: museon vartijoiksi, konservaattoreiksi, historian tutkijoiksi. Ei ole ihme, nykyaikaiset elämän sisältöä etsivät ihmiset eivät käy jumalanpalveluksissa, koska eivät usko siellä olevan muita kuin museo-esineitä.

Sallivampi liberaalimpi teologia tai jumalanpalvelusten vieminen hiihtokeskuksiin uusien toimintamuotojen avulla, ei ole tuonut muutosta jumalanpalvelusten väkipakoon. Ihmisiltä puuttuu todellinen syy tulla jumalanpalvelukseen.

Mielikuva kristinuskosta on vääristynyt. Se todellinen ilosanoma on muuttunut kuolleisuudeksi. Siksi monet etsivät elämän tarkoitusta mielummin "muodikkaammista ja freeseimmistä jutuista" kuin Raamatusta ja kristinuskon Jumalasta. Lisäksi kuvitellaan että Jumalan sanomasta ei osata sanoa mitään luotettavaa ja pysyvää. Siksi jokaista uskontoa on alettu pitää oikeana, jos se ihmisestä itsestään tuntuu hyvältä.

Ihmisten tulkinnat ovat valitettavan "loogisia" heijasteita läntisestä kirkkohistoriasta, jossa naturalistinen maailmankuva hiipi kirkkoihinkin epäuskon muodossa. Jotta voi toimia pappina, pitää olla uskova ja uskoa yliluonnolliseen Jumalaan! Jos toimii pappina eikä usko, on se tekopyhyyttä ja suoranaista ihmisille valehtelemista.

Teologinen Raamatun tutkimuskin ilman uskoa Jumalaan, tarkoittaa sitä että lähdetään agnostisista lähtökohdista (ei voida tietää Jumalan olemassaolosta mitään), jolloin selitetään asioita ainoastaan tieteellisessä valossa, ilman yliluonnollisuutta. Pappi, joka ei usko elävään Jumalaan ja Raamattuun Jumalan ilmoituksena, ei siis oikeasti voi toimia elävän Jumalan lähettiläänä. Jos uskoa ei ole, niin Raamatusta ja (Jumalasta) tulee vain historiallinen kuollut opinkappale. Ja se näkyy.

Ei siis ihme, jos länsimaisen kristillisyyden valtalinja on vähitellen laittanut Jumalan eläkkeelle. Kaikki on tapahtunut tieteellisen maailmankatsomuksen vanavedessä. Tästä johtuu suhtautumisongelmat Pyhän Hengen toimintaan kuten ihmeparantumisiin, profetioihin, näkyihin tai elävään rukouselämään.

Miten tässä näin kävi?

Sananlasku tietää mistä on kyse: "jos pirulle antaa pikkusormen, niin se vie koko käden".

Mitä tästä voimme oppia? Sen että kirkot ja seurakunnat voivat toimia aidon Jumalan sanan lähteinä vain silloin kun pitävät kiinni alkuperäisestä lähteestään, Raamatusta ja siitä että pitävät sitä ainoana totuuden lähteenä. Kirkkojen vuosisatainen kehityskaari on osoittanut että mitä vanhempi ja suurempi koneisto, sitä enemmän sillä on aikaa myöten uudistuksen tarvetta alkuperäisen tehtävän suuntaan.

Evankeliointi tehtävänä on kautta aikojen ollut vaarallinen palvelutehtävä. Sen eteenpäinvieminen voi tarkoittaa alkuseurakunnan kaltaisia vastoinkäymisiä ilman maallista turvallisuutta, arvostusta tai asemaa. Sen eteenpäin vievä voima oli Jeesuksen ristinkuoleman tuoma vapautus eli rakkaus. Uskosta osattoman näkökulmasta siinä ei ollut mitään tavoittelemisen arvoista. Päinvastoin se oli elämän ja omien varojen uhraamista, riskinottoa, mielivallan pelkoa. Ainoa turva oli Jeesuksessa ja Jumalan lupauksissa. Ihminen ei toimi näin ellei hänellä ole vankka motivaatio, joka syntyy uskosta siihen päämäärään, jonka hyväksi toimii.

Instituutio luo toisenlaiset puitteet. Kuvioon tulee arvovalta, asema, taloudelliset edut, turvallinen ympäristö. Asetelma muuttuukin olennaisesti. Palvelutehtävä ei edellytä enää välttämättä uhrautumista, vaan saattaa tarjota suoranaisia maallisia etujakin. Kristuksen sanan julistaja saattaa joutua tasapainoilemaan omien inhimillisten tarpeiden ja kutsumuksensa kanssa. Edut saattavat houkutella niin paljon, että ne alkavat vaivihkaa ohjaamaan käyttäytymistä. Riskinottohalu Jumalan puolesta vähenee. Maallisessa elämässä alkaa olla miellyttävän turvallisia asioita, joita on ikävä menettää. Alkuperäinen päämäärä alkaa tuntua hieman kaukaiselta tavoitteelta. Silloin on luopumus lähellä. Kun alamäki on alkanut, niin yhtäkkiä kompromissit alkavat vähitellen näyttää "harkitsemisen arvoisilta vaihtoehdoilta".

Kirkkohistoriassa turvallisuutta ja jatkuvuutta on haettu usein vääristä lähteistä, asemasta, vallasta ja kompromisseista maallisen mielipiteen kanssa. Raamattu ja Jumala ovat kuitenkin kirkkojen ainoa todellinen olemassaolon tarkoitus! Tieteellinen näyttö ei koskaan pysty kumoamaan Raamatun sanomaa tai Jumalan olemassaoloa, vaikka moderni valistus niin alkoi 1800-luvulla väittää.

Mielenkiintoista on myös havaita Raamatusta se seikka, että Jeesus ei koskaan nimittänyt mitään tiettyä instituutiota ja organisaatiota seurakunnakseen. Keskiaikainen katolinen kirkko sen sijaan itse nimesi Paavin Kristuksen maan päälliseksi sijaiseksi.

Lisäksi on hyvä muistaa, että Jeesus piti jo oman aikansa uskonnollisia johtajia ja papillista instituutiota langenneena! He eivät tunteneet Jumalaa ja Messiasta, vaikka olivat kirjoitusten asiantuntijoita. Heiltä puuttui hengen valo ja nöyryys. Oikeastaan kaikki olikin päinvastoin eli papit käyttivät valtaansa ja tekivät kaikkea sitä mikä oli Jumalan tahdon vastaista, mutta tulkitsivat mieluusti itse omat tekonsa kansan edessä Jumalan tahdoksi.

Tässä on suuri ero niihin ihmisiin, jotka elävät Jeesukselle ja tekevät nöyrästi työtä evankeliumin viemiseksi koko maailman tietouteen - jopa oman etunsa kustannuksella.

Kristillisen seurakunnan työ voi olla organisoitua, mutta mitään keskusjohtoista organisaatiota tai mallia, jolle Jeesus olisi antanut valtuutuksen jatkaa hänen nimissään, ei mainita Raamatussa. Jeesuksen tarkoittama seurakunta perustuu sydämen rakkauteen, luottamukseen Raamatussa annettuihin lupauksiin ja uskollisuuteen hänelle. Ei uskollisuuteen keskusjohtoisille organisaatioille, ekumeenisille periaatteille tai muille tunnustuskirjoille. Keskeistä uskossa on usko Raamattuun Jumalan ilmoituksena

Kristillisyyden sisällön muutos

Rationalismi ihmisen ongelmien lopullisena ratkaisijana on kuollut, kuten monet sen tuottamat suuret ihanteet sosialismista markkinatalouteen. Lännessä se kuitenkin kampanjoi vuosisatoja yliluonnollista Jumalaa vastaan, jota se piti ihmisen epärationaalisuutena ja tiedon puutteesta johtuvana. Vähitellen, kirkkojen hiljaisella myötävaikutuksella, se käänsi läntisen ihmisen maailmankatsomuksen ihmiseen itseensä päin.

Ihmisen ajattelu kaiken lähtökohtana on läntisessä maailmassa edelleen itsestäänselvyys. Akateeminen termi tälle on humanismi. Läntisestä ihmisestä on luonnontieteiden osaamisen ja teknisen kehityksen myötä tullut omissa silmissään suuri ja mahtava, mutta painopiste on siirtynyt lähinnä vain ajattelusta ihmisen tunteisiin. Ihminen pitää yhä itseään Jumalan rinnalla ja kokee että voi valita uskontojen supermarketista sellaisen Jumalan kuin itse haluaa tai sekoittaa sellaisen "uskontomixin" kuin itse haluaa.

Kristillisen maailmankatsomuksen kuolema lännessä on tosi asia. Tilalle on tullut ihmisjumaluus eli se mitä ihminen itse uskoo on totta ja kaiken yläpuolella oleva totuus. Ikuisuuskysymyksissä noudatetaan tiedelähtöistä ajattelumallia, jota sovelletaan henkilökohtaisella tasolla myös Jumaluutta koskeviin kysymyksiin. Tässä ajattelussa ihmisellä oletetaan olevan ylin tieto ja päätäntävalta myös Jumalaa koskevissa asioissa, koska luullaan että absoluuttista totuutta ei voi olla olemassa. On vain ihmisten käsityksiä. Käytännössähän tällainen ajattelu on erittäin epäloogista. Jos Jumala on olemassa, niin ihminen ei voi olla Jumalan yläpuolella. Jos taas Jumalaa ei ole, niin ei tarvita uskoa Jumalaankaan!

Kaiken tämän seurauksena on läntisistä kansoista tulossa pakanallinen kansa samaan aikaan kuin muualla maailmassa evankeliumin sanoma etenee. Suuria herätyksiä on Aasiassa, Afrikassa ja entisen Neuvostoliiton alueella ja ihmisiä tulee joukoittain uskoon. Vain läntinen kristikunta on poikkeus. Lännessä hyvin organisoitu ja laaja kristikunta keskittyy sen sijaan organisaation perinteiden säilyttämiseen sekä vaalimaan kirkkokunnan omia tunnustuskirjoja osana kyseisen kirkkokunnan perinnettä.

Sielujen pelastamisen sijalle on tullut organisationaaliset säilyttämisen tavoitteet. Koko alkuperäinen päämäärä on siis oikeastaan muuttunut toiseksi. Nyt päämäärä löytyy maallisen elämän jatkuvuuden turvaamisesta, kuin se aiemmin oli maallisen elämän uhraaminen evankeliumin sanoman levittämiseksi ja sielujen pelastamiseksi. Läntisen kristikunnan välinpitämättömyys sielujen pelastamisesta todistaa sen luopumuksesta. Nykyisin keskeistä on jäsenyys ja uskollisuus instituutiolle, aiemmin se oli jäsenyys ja uskollisuus Kristukselle.

Ei siis ole ihme, että lännessä kirkkojen penkit ovat täynnä tyhjyyttä sillä kristillisyyden sisällöstä on tullut yhdentekevää. Sanat ovat oikeita, mutta sanojen sisällön merkitys on muuttunut. Monissa kirkkokunnissa kristillisyys ei siis ole todellista Raamatun mukaista kristillisyyttä, vaan tapakulttuuria sekoitettuna filosofiaan.

Ilmestyskirjan kuvaus seurakuntien henkisestä tilasta

Raamatun ilmestyskirja kertoo seitsemästä seurakunnasta (Efeso, Smyrna, Pergamon, Tyatira, Sarde, Filadelfia, Laodike), jolle Jumala lähettää viestin ilmestyskirjan alussa. Viesti koskee näiden seurakuntien hengellistä tilaa Nämä seitsemän seurakuntaa olivat Johanneksen aikana (ensimmäisellä vuosisadalla) Vähä-Aasiassa (nyk. Turkki). Näiden seurakuntien ongelmat ovat liittyneet kaikkiin seurakuntiin kautta vuosisatojen. Näiden seurakuntien on nähty yleisen eskatologisen tulkintalinjan mukaan kuvastavan myös kirkkohistoriallisia ajanjaksoja eli ilmestyskirjalla on alkuseurakunnan historiaan liittyvän viestin lisäksi myös toinen hengellinen sanoma. Ajanjaksoina tarkasteltuna Laodiken seurakunta on viimeinen seurakunta-ajanjakso. Ilmestyskirjassa (Ilm 3:2) Laodikelle on osoitettu seuraavat sanat:

13 "Jolla on korvat, se kuulkoon, mitä Henki sanoo seurakunnille. 14 "Laodikean seurakunnan enkelille kirjoita: "Näin sanoo Aamen, uskollinen ja luotettava todistaja, Jumalan luomakunnan alku: 15 "Minä tiedän sinun tekosi: sinä et ole kylmä etkä kuuma. Kunpa olisitkin joko kylmä tai kuuma! 16 Mutta sinä olet haalea, et kuuma etkä kylmä, ja siksi minä oksennan sinut suustani. 17 "Sinä kerskut, että olet rikas, entistäkin varakkaampi, etkä tarvitse enää mitään. Et tajua, mikä todella olet: surkea ja säälittävä, köyhä, sokea ja alaston. 18 Annan sinulle neuvon: osta minulta tulessa puhdistettua kultaa, niin tulet rikkaaksi, osta valkoiset vaatteet ja pue ne yllesi, niin häpeällinen alastomuutesi peittyy, osta silmävoidetta ja voitele silmäsi, niin näet. 19 Jokaista, jota rakastan, minä nuhtelen ja kuritan. Tee siis parannus, luovu penseydestäsi! 20 Minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen hänen luokseen, ja me aterioimme yhdessä, minä ja hän. 21 "Sen, joka voittaa, minä annan istua kanssani valtaistuimellani, niin kuin minäkin olen voittoni jälkeen asettunut Isäni kanssa hänen valtaistuimelleen. 22 "Jolla on korvat, se kuulkoon, mitä Henki sanoo seurakunnille."

Ilmestyskirjan varoitukset ja kehotukset sopivatkin hämmästyttävän hyvin monien läntisten kirkkojen nykytilanteeseen. Laodike luottaa maallisiin asioihin ja omiin voimiinsa eikä enää ymmärrä tarvitsevansa Jumalaa, vaikka nimellisesti edustaa yhä Jumalan seurakuntaa. Laodikea nuhdellaan itseriittoisuudesta ja omahyväisyydestä ankarasti. Jos ilmestyskirjaa tarkastellaan sanomana kaikkien viimeisten aikojen ihmisille, erottuu sieltä omakseen Laodikea ennen mainittu seurakunta, Filadelfia. Filadelfia on Jumalan tahdon mukainen malliseurakunta, joka ei nuhtelua kaipaa. Se on myös ainoa seurakunta, joka ei tule kokemaan maan ihmisiä kohtaavaa vaivan aikaa. Filadelfia on myös nimitetty veljesrakkauden seurakunnaksi ja se tarkoittaa kaikkia viimeisen aikojen Jeesukseen uskovia ja Jumalan tahdon mukaisesti elämään pyrkiviä kristittyjä. Se ei tarkoita mitään maallista viime päivinä toimivaa organisaatiota tai ekumeenista liikettä, vaan Kristukselle elämänsä antaneita yksittäisiä ihmisiä, jotka yhdessä muodostavat Kristuksen seurakunnan. He ovat hengellisesti yhtä.

6 "Jolla on korvat, se kuulkoon, mitä Henki sanoo seurakunnille. 7 "Filadelfian seurakunnan enkelille kirjoita: "Näin sanoo Pyhä ja Tosi, Daavidin avaimen haltija, hän, jonka avaamaa ovea ei kukaan sulje, hän, jonka sulkemaa ovea ei kukaan avaa: 8 "Minä tiedän sinun tekosi. Edessäsi on nyt avoin ovi, minä olen sen avannut, eikä kukaan voi sitä sulkea. Sinun voimasi ovat vähäiset, mutta sinä olet ottanut sanani varteen etkä ole kieltänyt nimeäni. 9 Niinpä minä annan sinulle väkeä Saatanan synagogasta, niitä valehtelijoita, jotka sanovat itseään juutalaisiksi vaikka eivät ole. Minä panen heidät tulemaan luoksesi ja kumartumaan maahan jalkojesi edessä, ja he ymmärtävät silloin, että sinä olet minun valittuni. 10 Sinä olet tarkoin seurannut sanaani ja kestänyt, ja siksi minä puolestani tarkoin varjelen sinua ja pelastan sinut siitä koetuksen hetkestä, joka kohtaa koko maailman ja panee koetteelle maan asukkaat. 11 "Minä tulen pian. Pidä kiinni siitä mitä sinulla on, ettei kukaan vie voitonseppelettäsi. 12 Siitä, joka voittaa, minä teen pylvään Jumalani temppeliin, eikä hän joudu milloinkaan lähtemään sieltä. Minä kirjoitan häneen Jumalani nimen ja Jumalani kaupungin nimen, uuden Jerusalemin, joka laskeutuu taivaasta Jumalani luota, ja oman uuden nimeni.

Filadelfian seurakunnalle annetussa viestissä myös todetaan että "Minä tulen pian", joka tarkoittaa Kristuksen toista tulemista. Samassa yhteydessä puhutaan pelastamisesta koetuksesta eli ylösotosta ennen vaivan alkua. Kaikki kristityiksi itseään nimittävät eivät tule pelastetuksi tulevasta vaivan ajasta, vaan osa kristityistä osoittautuu valekristityiksi, joilla ei sydän ja mielenlaatu ole oikea. Ainoastaan julkisivu on kristityn kaltainen, mutta elämän valinnat, teot ja mielenlaatu on kaukana Jumalasta. Tällaiset ihmiset eivät todellisuudessa ole Jumalan tahdon mukaisia kristittyjä, vaikka nimittävät itseään kristityiksi.

Oikea kristillisyys ja valekristillisyys

Jeesus kertoo että kristityt jakautuvat kahtia suhteessa häneen (Luuk 13):

23 Joku kysyi häneltä: "Herra, onko niin, että vain harvat pelastuvat?" Jeesus vastasi: 24 "Kilvoitelkaa päästäksenne sisään ahtaasta ovesta. Minä sanon teille: monet yrittävät mennä sisään mutta eivät siihen kykene. 25 "Tulee hetki, jolloin talon isäntä nousee ja sulkee oven. Kun te sitten seisotte ulkona, kolkutatte ovelle ja huudatte: 'Herra, avaa meille!', hän vastaa: 'Keitä te olette? En tunne teitä.' 26 Silloin te alatte selittää: 'Mehän söimme ja joimme sinun kanssasi, ja sinä opetit meidän kaduillamme.' 27 Mutta hän sanoo: 'Keitä te olette? En tunne teitä. Menkää pois minun luotani, kaikki te vääryydentekijät.' 28 "Siellä te itkette hammasta purren, kun näette Abrahamin ja Iisakin ja Jaakobin ja kaikki profeetat Jumalan valtakunnassa mutta huomaatte, että teidät itsenne on suljettu ulos. 29 Idästä ja lännestä, pohjoisesta ja etelästä tulee ihmisiä, jotka käyvät aterialle Jumalan valtakunnassa. 30 Monet viimeiset ovat silloin ensimmäisiä, monet ensimmäiset viimeisiä."

Opetuksen mukaan ihmisten todellinen mielenlaatu ja suhde Jeesukseen ratkaisee. Monet ovat pitäneet itseään Jeesuksen seuraajina koska ovat osallistuneet kristillisiin menoihin. Jeesus varoittaa ihmisiä tässä sisältöä vailla olevasta kristillisyydestä ja kehottaa ihmisiä kilvoittelemaan eli ottamaan hänen sanansa todesta. Kuinka todelliset kristityt sitten erottaa valekristillisyydestä? Jeesuksen opettaa tunnistamaan heidät seuraavasti (Matteus 7):

13 "Menkää sisään ahtaasta portista. Monet menevät avarasta portista ja laveaa tietä, mutta se vie kadotukseen. 14 Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se tie, joka vie elämään, ja vain harvat löytävät sen! 15 "Varokaa vääriä profeettoja. He tulevat luoksenne lampaiden vaatteissa, mutta sisältä he ovat raatelevia susia. 16 Hedelmistä te heidät tunnette. Eihän orjantappuroista koota rypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita. 17 Hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, huono puu kelvottomia hedelmiä. 18 Ei hyvä puu voi tehdä kelvottomia eikä huono puu hyviä hedelmiä. 19 Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, kaadetaan ja heitetään tuleen. 20 Hedelmistä te siis tunnette heidät. 21 "Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra', pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon. 22 Monet sanovat minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra! Sinun nimessäsihän me profetoimme, sinun nimessäsi me karkotimme pahoja henkiä ja sinun nimessäsi teimme monia voimatekoja.' 23 Mutta silloin he saavat minulta vastauksen: 'En tunne teitä. Menkää pois minun luotani, vääryydentekijät!'

Jeesuksen mukaan todelliset kristityt tunnistaa teoista eli hyvistä hedelmistä. Samalla Jeesus toteaa, että kaikki puut, jotka eivät tee hyvää hedelmää, kaadetaan ja heitetään tuleen. Sanat ja teot ovat siis kaksi eri asiaa. Kristillistä ulkokuorta voi pitää yllä sanoilla ja kristillisillä muotomenoilla, mutta se ei ole Jeesuksen mukaan oikeaa kristillisyyttä, vaan valetta. Ei edes voimateot ole osoitus todellisesta kristillisyydestä, koska voimien lähde ei välttämättä ole Jumalassa, vaan hänen vastustajassaan. Voimatekojen motiivikin voi olla maallisessa kunniassa ja maineessa, ei Jumalan tahdon toteuttamisessa siksi, että rakastaa Häntä.

Oman aikansa mahtavaa papillista instituutiota Jeesus piti langenneena, joka oli lisännyt Jumalan sanaan omia määräyksiä ja lisäyksiään. Samalla Jeesus kertoo kuinka vakavat seuraukset hengellisesti eksyneillä opettajilla on sekä heille itselleen että seuraajilleen (Matteus 15): 7 Te tekopyhät! Oikein Jesaja teistä ennusti, kun hän sanoi: 8 -- Tämä kansa kunnioittaa minua huulillaan, mutta sen sydän on kaukana minusta. 9 Turhaan he minua palvelevat, kun opettavat oppejaan, ihmisten tekemiä käskyjä." 12 Silloin opetuslapset tulivat hänen luokseen ja sanoivat: "Tiedätkö, että fariseukset suuttuivat sinuun, kun puhuit noin?" 13 Hän vastasi: "Jokainen istutus, joka ei ole minun taivaallisen Isäni istuttama, revitään juurineen pois. 14 Älkää välittäkö heistä, he ovat sokeita sokeiden taluttajia. Ja kun sokea taluttaa toista sokeaa, molemmat putoavat kuoppaan."

Jos opettaja ei ole Jumalan mielen mukainen kristitty, jossa vaikuttaa Pyhä Henki ja joka tuottaa niitä hyviä hedelmiä, voi opetus johtaa tuhoon myös oppilaan. Jeesus nimitti tällaisia opettajia sokeiksi kuten myös väärien opettajien seuraajia. Todellista Jumalaa tuntemattomat opettajat voivat oppia Raamatun tekstejä, mutta tulkitsevat niitä sokeudessaan väärin, johtuen väärästä henkisestä tilastaan. Tällaisessa tilassa oli papillinen instituutio jo Jeesuksen aikana. Sen sijaan että he olisivat tunnistaneet Jeesuksen messiaaksi, he olivat täynnä vihaa ja väkivaltaa ja ennemmin surmauttivat Jeesuksen. Tällaisen papiston opetusten seuraukset eivät ole vähäiset Raamatun mukaan. Uskollisuus väärille asioille voi viedä ikuisen elämän niin papilta kuin väärään oppiin uskovalta.

Kumpaan ryhmään sinä sijoittaisit Jeesuksen sanojen perusteella keskiaikaisen katolisen kirkon, joka poltti noitaroviolla vähemmistökristittyjä ja kävi anekauppaa sieluilla? Tai monet läntiset kirkkokunnat, jotka ovat luopuneet Raamatusta kirjoitettuna Jumalan tahtona ja keskittyneet enemmän kristilliseen historiaansa, muotomenoihin ja monumentteihin? Ehkä kaikki maailmassa näkemäsi tai historian kirjoituksista lukemasi kristillisyys ei olekaan sitä oikeaa hedelmällistä kristillisyyttä, joka on Jumalan tahdon mukaista. Seassa saattaa olla ihmisen turmeltuneen maallisen luonnon tuotoksia. Kaikki ei siis välttämättä ole hyvää ja Jumalan tahdon mukaista. Hedelmistään puu kuitenkin tunnetaan. Siksi luota vain seurakuntaan, jonka näkyvät hedelmät ovat hyviä Raamatun mittapuun mukaan. Tunne tervettä epäluuloa instituutioita kohtaan, koska ne eivät ole yksittäisten seurakuntien päämiehiä, vaan Raamatun mukaan se on ainoastaan Kristus.

Viime päivien uskonnollinen mahtikoneisto

Raamatun ilmestyskirja (Ilm. 17) puhuu "portosta" , joka on yleisesti tulkittu tarkoittavan viime päivien taloudellisen mahdin lisäksi myös uskonnollista mahtia eli väistämättä jonkinlaista maallisen aseman vuoksi periaatteensa myynyttä instituutiota. Viime päivien uskonnollinen portto on hyljännyt Jumalan arvot eikä sen hedelmät eivät ole Jumalan mielen mukaiset. Yleisen tulkinnan mukaan se on jonkinlainen maailman uskonnot yhdistämään pyrkivä maallistunut poliittis-synkretistinen uskonnollinen mahti. Ilmestyskirjan mukaan tämä luopunutta kristillisyyttä edustava mahti vainoaa todellisia kristittyjä, jotka pitävät kiinni Raamatusta ja ovat uskollisia Kristukselle. Johannekselle ilmoitettiin näyssä että portto symboloi Roomaa mutta koska se liittyy myös viimeisiin päiviin, täytyy sillä olla myös toinen tulevaan liittyä merkitys, joka kuvaa vastaavaa myöhemmin esiintyvää uskonnollista mahtia. Rooman uskonnollinen mahti on tänä päivänä laajalle levinnyt roomalaiskatolinen kirkko. Tosin se ei tarkoita sitä että roomalaiskatolisuus olisi juuri ilmestyskirjan maallistunut Jumalaa tuntematon kirkko. Mutta mielenkiintoista tässä on kuitenkin se että historiankirjoituksen mukaan ainakin keskiajalla kyseinen kirkko on jo syyllistynyt mittavaan kristittyjen vainoamiseen. Ilmestyskirjan mukaan todellisia kristittyjä vainoava uskonnollinen "portto" tulee liittoutumaan antikristuksen kanssa lyhyeksi aikaa, mutta se tuhotaan ennen antikristuksen lopullista esiinmarssia.

Viime päivien seurakunnan tilanne

Lopun aikoja koskevan opetuksen mukaan viime päivien seurakunnat tulevat elämään suhteellsen samanlaisessa tilanteessa kuin missä alkuseurakunta eli. Raamatun valossa näyttää siltä että viimeinen seurakunta tulee kohtaamaan vainoa (Matt 24:9) ja sen jäseniä viedään oikeuteen Jeesuksen nimen tähden kuten alkuseurakunnankin aikana, jolloin kristillisyys oli ristiriidassa ympäröivän yhteiskunnan arvojen ja lainsäädännön kanssa (Matt 10:17-22). Ympäristön painostus on niin suurta, että myös perheen jäsenet tuleva osallistumaan kristityksi kääntyneen luovuttamiseksi viranomaisten käsiin (Matt 10:21-22). Kaiken vainon keskellä tulee esiintymään myös paljon kääntymystä. Laodikemaista penseyttä tullaan myös karsimaan viimeisten päivien seurakunnasta. Tähän viittaavat sanat "osta minulta tulessa puhdistettua kultaa", joka tarkoittaa vainoa ja koetuksia uskon tähden. Samaan aikaan ilmenee voimakasta profeetallisuutta kristittyjen keskuudessa (Apt 2:17-21). Jumalan kansan eli uskovien vainoaminen merkitsee maailmalle tuomion alkusoittoa. Vainot jäävät kuitenkin lyhytaikaiseksi seurakunnan ylöstempauksen vuoksi, jonka jälkeen maailma jää antikristuksen hengen valtaan ja olosuhteet muuttuvat helvetilliseksi. Jumalan seurakunta ei siis tule kokemaan viime päivien suurta ahdistusta, joka kohtaa Jumalan hylänneitä ihmisiä.

Lisää ym. aiheesta tästä linkistä: Seurakunnan ennalleen asettaminen (pdf)

LISÄÄ AIHEESTA:

Lisää kirkkohistoriasta... tästä linkistä Maallistuneesta kristillisyydestä... - Risto Santalan profeetallinen opetus vuodelta 1965 - tästä linkistä (hieman vaativampi teksti)

Uuskristillisyydestä eli uskonnon filosofioitumisesta - tästä linkistä (myöskin hieman vaativa)