EKOFILOSOFIAN LÄHIHISTORIAA
Ekofilosofisen maailmankatsomuksen lähihistoriaa
Ekologisuus ja ekotietoisuus ovat nykyään merkittävässä osassa tämän päivän ihmisen ajattelussa. Eurooppalaisista tiedämme, että varsinkin saksalaiset ovat hyvin ekotietoisia. Ekologisuus on monelle vastuullista kuluttamista ja luonnonsuojelua. Monelle se voi olla enemmän. Se voi olla suoranainen maailmankatsomus. Eurooppalaisella ekofilosofialla on mielenkiintoinen lähimenneisyys.
Harva tietää, että modernin maailman ensimmäinen ekologisen maailmankatsomuksen omaava yhteiskunta oli Hitlerin kolmas valtakunta. Natsismi nimittäin sisälsi vahvan ekofilosofisen maailmankuvan. Alun perin kansallissosialistit tai natsismi ei tavoitellut suoranaisesti tuhoa, vaan se taisteli omasta mielestään uuden ja paremman maailman puolesta. Taustalla oli maailmankuvallinen käsitys asioista.
Näin on nykyäänkin. Monet uskonnot, aatteet ja filosofiset perusajatukset esiintyvät historiassa toistuen eri aikakausina. Niillä on eri aikoina oma ulkoinen muoto, mutta perusajatuksiltaan ne voivat olla lähellä toisiaan. Siksi on myös hyvä läpivalaista hieman natsismin aikaista ekofilosofiaa.
Historian siipien havinaa
1800-luvulla modernin tieteen, eli "valistuksen", jälkimainigeissa monet kirjailijat, taiteilijat ja filosofit reagoivat rationalismiin. He käänsivät selkänsä kylmälle tieteelle, koska heidän näkemyksensä mukaan ihminen oli muutakin kuin ainoastaan järkiperäisesti ajatteleva kone. Tällaisia ihmisiä alettiin kutsua romantikoiksi. Heidän ajattelunsa mukaan perimmäistä totuutta voitiin tutkia myös ihmisen kielen historian kautta samoin kuten uskonnollisen ja taiteellisen haltioitumisen kautta. Kielitutkimuksen tuloksia pidettiin yleisesti tieteellisesti tosina. Uskonnon alueella oli meneillään okkultismin renessanssi.
Monet tunsivat, että rationalistinen maailmankatsomus oli riisunut maailman liian paljaaksi ja yksinkertaiseksi mekanistiseksi prosessiksi. Kaikki uskonnollisia ilmiöitä myöden tuntui olevan palautettavissa fysiikkaan, kemiaan tai psykologiaan. Näille raunioille rakensivat uusromantikot sekä natsit omia utopioitaan. Eli henkiselle tyhjiölle, mutta toisaalta myös tieteellisten teorioiden ja yleisen kehitysoptimistisen ilmapiirin varaan, joka takasi suopean vastaanoton uusille filosofioille.
Vuonna 1805 saksalainen Friedrich Schlegel opettikin Kölnin yliopistossa kehittämäänsä universaalista historiankäsitystä, jonka mukaan ihmisen alkuperä on juuri Intiassa. Hänen käsityksensä perustui nimenomaan kielitieteeseen ja sieltä löydettyihin samankaltaisuuksiin kreikan ja latinan kanssa sekä samankaltaisuuksiin hindujen pyhien kirjoitusten ja Raamatun tekstien kesken. Romantikkojen käsissä ajattelu kuitenkin tieteellistettiin "valistuksen hengessä" ja teoriat saivat vähitellen uudet mittasuhteet.
Schlegel mm. samaisti myöhemmin kielen ja rodun ja alkoi nimittää indoeurooppalaisia kieliä arjalaisiksi kieliksi. Vuoteen 1819 saakka oli arjalaisuus liitetty persialaisiin ja meedialaisiin, mutta Schlegel muutti sisällön väittämällä arjalaisuuden kantasanaksi saksalaista kunniaa tarkoittavaa sanaa "ari". Näin itämaiset juuret omaava arjalaisuus sai uuden alkuperän ja legendaarisen sisällön. Tästä eteenpäin arjalaisuus vain jatkoi saksalaistumistaan mm. Johan Gottfried Herderin (1744-1803) sekä säveltäjä Richard Wagnerin käsissä (1813-1883). Wagnerin musiikissa maailma eli valtavan mullistuksen aikaa, josta seuraisi uusi aika, uudet sankarit ja uusi moraali.
Ajan ilmapiiri oli täynnä kehitysoptimismia, josta ammensivat myös romantikot vaikka he muutoin irtisanoutuivat valistuksen kylmästä rationalismista. Wagner julisti, että ihmiset tulisivat rakentamaan itsestään uudet jumalat ja että vanhojen oli siirryttävä syrjään - tai ihmisen alaisuuteen. Näin alkoi saksalaisille muotoutua vähitellen uusi identiteetti, joka tulisi korvaaman vanhan kristillisen identiteetin ja etiikan. Säveltäjämestarin mielestä pahuus oli saanut alkunsa, kun vegaanit alkuihmiset Intiassa jossain historian alkuhämärässä erehtyivät tappamaan eläimen. Tämän tapahtuman seurauksena perisynti eli murhanhimo on vaivannut ihmisrotua. Wagner julisti, että ihmisten ja erityisesti saksalaisten on palattava viattomaan ja puhtaaseen vegaaniuden aikaan. Myöhemmin saksalaisuus liitettiinkin puhtauteen ja alkuperäisyyteen, jonka vastakohtana alettiin pitää seemiläisiä lihaa syöviä kansoja kuten esimerkiksi juutalaisia. Alkuperäisyyden ihanteen myötä kuvaan tuli mukaan myös "Äiti-maan" palvonta.
Psykoanalyysi astuu mukaan kuvaan
"Äiti-maan" palvonnassa oli oma osuutensa myös psykologi Carl Gustav Jungilla (1875-1961). Hän jatkoi arjalaisuuden airueena psykoanalyysin saralla. Kehittämänsä psykoanalyysin lisäksi Jung harrasti "uskonnollista haltioitumista" eli spiritualistisia yhteyksiä toiseen tietoisuuteen itse kehittämänsä transsitekniikkansa avulla. Hän uskoi löytäneen tiensä mm. feminiiniin itseensä, jota nimitti "animaksi". Jung saattoi keskustella itsensä kanssa tunteja päivittäin ja "sisäinen anima" vastasi hänelle aina naisen äänellä. Jung uskoi, että hänen kauttaan puhuva "ikuinen nainen" oli muinainen naisjumala.
Tämä vaikutti hänen psykoanalyyttisiin teorioihinsa merkittävästi. Tällaisissa mielentiloissa Jung kirjoitti teoksensa "seitsemän saarnaa kuolleille". Hän oli tuolloin vähällä ajautua hulluuteen ja itsetuhoisuuteen, mutta selvisi kuitenkin henkisestä kriisistään. Myös Jung esitti psykoanalyyseissään paluuta arjalaisuuden "tieteellis-historiallisille juurille". Lopulta Jung päätyi ratkaisuun, että psykoanalyysistä oli tosiasiassa tehtävä uskonto, mutta tämä piti salata suurelta yleisöltä. Sen tarkoitus oli korvata kristinusko salaisesti käyttäen hyväksi psykoanalyysin kilpeä.
Natsistisessa ajattelussa alettiinkin uskoa, että ennen Rooman imperiumin alkua yhteiskunnallinen järjestys oli ollut peilikuva nykyisestä; valta oli kuulunut naisille ja palvonnan kohde oli ollut aurinko ja "Äiti-maa". Mitran palvontaa alettiin pitää alkuperäisuskontona, koska sitä palvottiin aikoinaan Intiassa juuri auringon ja kosmisen järjestyksen jumalana.
Takaisin luontoon
Jungin kirjoitukset vaikuttivat. Saksalaiset nuoret järjestivät 1900-luvun alussa jopa luontomarsseja kantavana ajatuksena "paluu takaisin luonnon yhteyteen". Näillä retkillä nuorten kaulassa roikkuivat hakaristit ja he mumisivat ylistyshymnejä auringolle. Naturalismi ja nudismi kukoistivat samoin kuten kaikenlaiset roolileikit, joissa eläydyttiin luonnon mysteereihin myyttien, haltioiden ja henkien kautta. Muotia olivat kasvissyönti sekä eläinten oikeuksien puolesta toimiminen. Luonnon elämänvoimaa palvottiin ja ylistettiin tansseilla, liikunnalla ja runoilla.
Uskottiin naivisti, että vanhasta, patriarkaalisesta järjestyksestä luopuminen johtaisi väistämättä uudenlaiseen luontosuhteeseen, joka automaattisesti johtaisi myös luonnon intensiivisen hyödyntämisen lopettamiseen. Natsinuoret ajattelivat, että teollinen ja mekaaninen sivilisaatio oli tuhonnut ihmiset ja että heidät oli vapautettava uudella mystisellä liitolla veren ja maaperän kanssa. (Veri ja maaperä -myytti otettiin käyttöön 1920-luvulla Quido Von Listin (1948-1919) okkultististen kirjoitusten innoittamana.) Urbanisoitunutta elämää paheksuttiin kaikin tavoin. Luonnonmukainen maanviljely sen sijaan edusti puhtautta ja paluuta juurille - paluuta intialaiseen, todelliseen arjalaiseen, alkuperään. Natsit jopa lainasivat vanhan intialaisen symbolin "swastikan", josta myöhemmin tuli juuri natsismin tunnusmerkki.
Swastika eli hakaristi. Hindulaisuudessa kaikenlaisen hyvän ja jumalallisuuden symboli.
Luonnonmukaisuuden tavoittelussa mentiin ideologisella tasolla jopa niin pitkälle, että Natsi-Saksassa hyväksyttiin vuonna 1939 villieläinten suojeluohjelma ja eläinkokeet kieltävä laki. Jopa SS-miesten koulutuksessa teroitettiin eläinten hyvän kohtelun merkitystä! Näin eläinten arvo ylitti käytännössä epäpuhtaiden rotujen ihmisarvon. Jungin filosofiat vapauttivat natsit määrittelemään ihmisarvon uudella tavalla, koska sitä ei enää tarvinnut perustella kristinuskosta käsin. Tämä natsien uusi identiteetti perustui intialais-arjalaisen uskonnon lisäksi myös toiseen merkittävään tieteen virstanpylvääseen. Tämä virstanpylväs oli Charles Darwinin evoluutioteoria ja sen perusopus "Lajien synty". Nämä kaksi sopivasti yhdistettynä loivat saksalaisille uuden kehittyneimmän ja puhtaimman alkuperäisrodun identiteetin.
Luonnonvalinnasta sosiaalidarwinismiin
Evoluutionäkemykseen vaikutti merkittävästi darwinismin "suureksi apostoliksi" nimetty Ernst Haeckeln (1834-1919). Jo tuolloin, 1900-luvun alussa, oli Darwinin kehittämää evoluutioteoriaa alettu pitää tieteellisesti todistettuna tosiasiana. Tästä teoriasta jalosti Ernst Haeckel tulkinnan, jonka mukaan indo-germaanisella rodulla on evoluution kärkijoukkona etuoikeus maapallon resurssien hyväksikäyttöön. Lisäksi Haeckel väitti, että ihmiset saisivat vastauksen perimmäisiin kysymyksiinsä ainoastaan luonnosta. Haeckelin mukaan ihminen on eläin, johon pätevät samat lainalaisuudet kuin muihinkin eläimiin. Nämä Haeckelin "tieteelliset" päätelmät tukivat edelleen natsien luontomystiikkaa ja loivat tieteen nimissä uskottavuutta ko. aatteelle.
Nämä tukivat uutta filosofiaa, jossa puhdas ja epäpuhdas sekä kehittynyt ja alkeellinen piti tiukasti pitää erossa toisistaan. Intian hindulaisessa kastijärjestelmässä tämä oli jo toteutettu. Saman mallin sisäistivät natsit kuten myös hindulaisuuteen kuuluvan luontokeskeisen panteismin eli luonnon jumalisuuden. Natsit halusivatkin elvyttää länsimaiden pakanalliset juuret kristinuskon jäljiltä. He ihannoivat suuresti intialaista kastilaitosta, joka oli vienyt luokittelun ja saastaisen ja puhtaan erottelun äärimmilleen. Lopulta kaikki yhdistettiin vielä darwinistisiin teorioihin.
Myöhemmin natsit sovelsivat biotieteellisistä evoluutiomallia jalostamalla siitä sosiaalidarwinismia. Darwinismi taipuikin kätevästi tukemaan valtaa pitävien intressejä. Darwinismi unohtaa ihmisarvon ja siksi on monasti erittäin käyttökelpoinen selitysmalli omien tekojen oikeuttamiseksi. Varhaisemmaksi esimerkiksi tästä kelpaa Marx ja Engels, jotka olivat jo aiemmin "selittäneet", kuinka sosialismi tulisi syrjäyttämään kapitalismin sitä paljon kehittyneempänä yhteiskuntamallina. Ajatus perustui juuri evoluutioajatteluun.
Natsit rakensivat ahkerasti darwinismin lisäksi myös muiden fantasioiden ja mytologioiden avulla itselleen uutta uljasta menneisyyttä. Samalla he kehittivät myyttisiä legendoja siitä, miten kristityt papit olivat tuhonneet arjalaisen korkeakulttuurin ja arjalaisen alkuperäisen seksuaalisuuden uskottelemalla kansalle alkuperäisen uskonnon olevan saatanasta peräisin. Näin natsismi ajatui törmäyskurssille kristillisen etiikan kanssa.
Paluu tulevaisuuteen
On mielenkiintoista, että monilla tämän päivän ilmiöillä on vastaavuutensa tai suorat juurensa historiassa. Esim. natsien kehittämistä teorioista ammentavat yhä tänä päivänä äärihindulaiset liikkeet. Ne ovat olleet Intiassa paitsiossa Mahatma Gandhin murhan vuoksi aina 1980-luvulle saakka, jonka jälkeen niistä on noussut merkittävä poliittinen voimatekijä. Äärihindut ovat luoneet viime vuosina myös pyhän kaupungin - Ayodhyan. 1992 sieltä tuhottiin Babri-moskeija, jonka väitettiin rakennetun hindujen pyhälle paikalle. Ayodhyania on väitetty pyhäksi siksi, että ihmiskunnan väitetään saaneen siellä alkunsa (vrt. natsien fantasiat maailmansynnystä). Äärihindut uskovat moskeijan tuhoamisen olevan uuden ajan alku ja samalla Rama-jumalan paluun alku. Rama-jumalan paluu tulee käynnistämään äärihindujen mukaan uuden hindulaisen, ja samalla arjalaisen sivilisaation tuhatvuotisen valtakunnan uuden tulemisen. Äärihindut noudattavat siis samaa historian uudelleenkirjoitusta ja mystifiointia kuin mitä natsit tekivät aikoinaan.
Näiden äärihindulaisten ja muiden äärinationalistis-uskonnollisten liikkeiden taustalla on myös pettymystä kaikkialla läpitunkevaan länsimaiseen sekulaariin valtakulttuuriin, jossa ei ole enää mitään pyhää jäljellä. On vain globaalien markkinoiden materialistinen ja mekanistinen logiikka, joka täyttyy jatkuvasta virrasta talousuutisia, MusicTV:tä tai pikaruokaa. Tässä mielessä tilanne muistuttaa 1900-luvun vaihteen henkistä ilmapiiriä. Perinteinen maailma hajoaa ja yhdistyy uuteen globalisoituvaan maailmaan. Ääri-islamilaiset sekä äärihindulaiset järjestöt ovat vastareaktioita kaikkea dominoivalle läntiselle sekulaarille "mäkkäri-kulttuurille". Läntinen vapaus näyttäytyy vapautena syvimmistä arvoista, joka johtaa henkisen tyhjyyden tilaan. Tähän saumaan iskevät monet ääriliikkeet uusine ja "uusvanhoine" filosofioineen, koska ne tarjoavat yksinkertaisia ja suoria arvosisältöjä ja mustavalkoistaa hyvän ja pahan käsitteet.
Vihreä maailmankuva
Voidaan todeta, että myös ympäristöjärjestöt ja eläinten vapautusliikkeet heijastavat tätä aikaa, jolla on yhtäläisyyksiä sadan vuoden takaiseen ilmapiiriin. Myös ne ovat täynnä uusia filosofioita, jotka tarkoittavat väistämättä myös uusia arvosisältöjä haluttiin niin tai ei. Esimerkkinä uusista arvoista ovat ns. "syväekologit", jotka ovat valmiita uhraamaan jopa hädänalaiset kehitysmaiden ihmiset ekologisen kehityksen nimissä. He haluavat palata luonnon valinnan tilaan (evoluutio) ja välttää kaikin tavoin ihmisen puuttumista luonnon asioihin. Tällaisissa liikkeissä hyväksyttäväksi voidaan katsoa kaikenlainen aktiivinen sabotointi tai muu militantti toiminta vihollisiksi nimettyjä ja koettuja tahoja vastaan.
Tämän maailmankuvan piirissä fantasioidaan paluusta luonnon tilaan ainoana ratkaisuna. Syväekologit ovat valmiita turvautumaan jopa väkivaltaan. Syväekologisen linjan tyyppiesimerkkinä voidaan pitää Pentti Linkolan ajattelua, jossa tavoitellaan luonnonmukaisen elämäntavan lisäksi myös henkistä paluuta luontouskontojen pariin (pakanuus). Ihminen halutaan nähdä (jälleen) vain yhtenä lajina muiden eläinlajien joukossa ilman mitään erityisasemaa. Ihmiseltä halutaan ottaa pois kristinuskon nimeämä erityisasema luomakunnan kuninkaana.
Näihin ajatuksiin liittyy usein myös vegaanius maailmankatsomuksellisena valintana. Lihansyöntiä saatetaan pitää jopa murhaan verrattavana tekona. Filosofinen ympyrä on tässä mielessä sulkeutunut, jos sitä verrataan 1900-luvun alussa Euroopassa kukoistaneeseen pakanalliseen ekofilosofiseen suuntaukseen. Tuolloin ekofilosofia pääsi osaksi militanttia valtakoneistoa.
Kulttuurisissa murrosvaiheissa haetaan usein vastauksia arvorakennelmista, jotka joko löydetään uudelleen tai keksitään uudelleen. Filosofinen sisältö on kuitenkin usein samanlainen historiassa esiintyneiden ajatusten kanssa, vaikka ilmenemismuodot saattavat olla uudet. Kaikilla ajatuksilla, filosfioilla tai liikkeillä on oma sisäinen arvomaailmansa ja maailmankuvansa, jolta pohjalta ratkotaan oikeaan ja väärään liittyviä kysymyksiä. Ihminen ei ole vuosituhansien kuluessa juurikaan muuttunut.
Ekofilosofian keskeinen oppi
Nykyisellä länsimaisella ekofilosofisella maailmankatsomuksella ei ole yhtenäistä opillista taustaa, vaan se koostuu enemmänkin valistuksen ajan modernisaatiosta ja siihen liittyvästä ateistisesta maailmankuvasta, jossa uskotaan, että luonto on itse luonnut itsensä ja että tiede on todistanut Jumalan olleen alkukantaisen ihmisen keksimä selitys luonnolle. Tällöin ekofilosofisen ajatuksen taustalla on siis modernisaation luoma "länsimainen naturalismi". Luontoa pidetään pyhänä, koska se on ainoa tieteellisesti todistettavissa olevaa elämää yllä pitävä voima. Ihminen nähdään eläimenä, eikä siten lainkaan muuta luontoa arvokkaampana. Tällainen maailmankuva ei toimi käytännön elämässä, koska siitä puuttuu oikean ja väärän käsitteet, jotka ovat olennainen osa ihmisyyttä. Tätä paikkaamaan onkin syntynyt länsimainen humanismi, joka on tavallaan korjaa naturalismin "arvotyhjiön" luomalla arvot. Se asettaa kuitenkin normiksi ihmisen oman ajattelun, joka johtaa normien vaihtuvuuteen enemmistön tai valtakoneiston mukaan. Siksi humanismi on tavallaan jatkuvasti tuuliajolla purjehtien arvokonfliktista toiseen.
Toinen ekofilosofian polku on itämaisen panteismin (monijumalaisuus) tie. Myös se päätyy kaikkijumalaisen luonnon kautta samaan päämäärään kuin länsimainen naturalismi. Ihminen ei ole muita luontokappaleita arvokkaampi, koska kaikki ovat yhtä jumalallisia. Sama kääntäen; ihmisen arvo on luontokappaleiden tasolla. Lopputulos on siis sama. Luontoa voidaan palvoa jumalisuuden ilmentymänä ilman tietoista Jumala-persoonaa, joka asettaisi normeja. Siksi buddhalaiset munkit lakaisevat tietä kulkiessaan, jotta eivät tallaisi jumalaisen muurahaisen päälle. Ylimmäksi normiksi muodostuu itämaisissakin uskonnoissa ihminen itse, koska muuta tietoista normien asettajaa ei ole. Siksi länsimainen naturalismi ja itämainen panteismi löytävät usein toisensa. Länsimaalaisia houkuttaa itämainen mystiikka ja energiat, koska halutaan jotakin syvempää henkistyyttä, mutta samalla halutaan pitää asiat ihmiselle itselle alisteisina. Halutaan uskoa, että ihminen hallitsee näitä persoonattomiksi uskottuja energioita ja voimia. Tässä mielessä itämaiset uskonnot ja niihin kuuluvat voimat noudattavat hyvin länsimaisen ihmisen maailmankuvaa.
Totuuden kriteerien testi
Koherenssikriteeri (loogisuustesti): länsimainen naturalismi väittää, että Jumalaa ei ole, on vain itsestään syntynyt ekosysteemi ja eläinkunta, johon ihminenkin kuuluu ilman sen suurempaa erityisasemaa. Tämä väite on looginen, koska naturalismi aatteena ei sisällä arvoja. Jumalan olemassaolon kieltävä väite on kuitenkin epälooginen, koska ei esitetä mitään näyttöä sille, miksi Jumalaa ei voisi olla olemassa kaiken elämän taustavoimana.
Tämän väitteen uskottavuus on myös ongelmallinen (korrespondenssikriteeri), koska pahuuden ja vääryyden kokeminen on todellisuutta jokaisen ihmisen kohdalla. Siksi se ei ole myöskään käytäntöön sovellettavissa (pragmaattinen kriteeri). Kukaan ei voi oikeasti elää noudattaen tällaista "arvot mitätöivää" maailmankuvaa kaikissa elämänsä tilanteissa. Se ei osaa vastata, miksi tulipalosta pitäisi pelastaa ihmislapsi kissanpennun sijaan.
Ekofilosofia maailmankatsomuksena esittää siis maailmankatsomuksellisia väitteitä, jotka eivät korreloi ihmiselämän todellisuuden kanssa. Ekologisuus ja ympäristötietoisuus sinänsä ovat hyviä asioita, jos ne tähtäävät elämän säilyttämiseen, mutta todellisuuden kanssa yhtä pitäväksi maailmankatsomuksiksi niistä ei ole. Ekologiseen elämäntapaan ei tarvita ekofilosofista maailmankatsomusta, vaikka nykyään monet luulevat näin. Ekofilosofit väittävät että juuri kristilliset arvot ovat johtaneet luonnon riistämiseen ja siksi ihmisen erityisasema pitää poistaa. Tämä ei ole kuitenkaan totta.
Kristillisen maailmankatsomuksen mukaan ihminen on luomakunnan hallitsija ja hänen tulee hoitaa luomakuntaa vastuullisesti, koska se on Jumalan luomistyön tulosta. Ihminen saa käyttää ja hyödyntää sitä, mutta ei pilata tai raiskata luontoa lyhytnäköisesti. Ihminen on Jumalan kuvaksi luotu ja muuta luomakuntaa arvokkaampi ja siksi luonto on alistettu ihmisen hallintaan ja tarkoitettu elättämään häntä. Ihminen asuu Jumalan omistamassa puutarhassa ja on siitä vastaava puutarhuri. Kristinusko pitää siis sisällään hyvin ekologisen arvosisällön. Suuri osa läntistä kristikuntaa ei vain halua pitää siitä kiinni.