Yhteenveto

• Nykyihminen on joutunut ojasta allikkoon ihmiseen uskovan kehitysoptimismin kanssa, sillä myös kehitysoptimismi on jouduttu kuoppaamaan kuten on kuopattu "suuret maailmaan selittävät kertomukset". Kehitysoptimismin viimeisenä kuopattu tuote on ollut kommunismi.
  
  
• Valistusajan filosofian myötä ihminen on kuitenkin tullut itse kaiken mitaksi. Kristinukson Jumala totuuksineen on pyritty sysäämään hienotunteisesti, mutta päättäväisesti syrjään. Totuuden käsite on pyritty uudelleen määrittämään, mutta sen seurauksena on jouduttu eräänlaiselle monitotuudellisuuden ja moniarvoisuuden hyllyvälle suolle, jolta on turha löytää tukevaa perustaa ihmiselämälle. Kun kaikesta on tullut suhteellista (esimerkiksi totuus, rakkaus, arvot). Tästä johtuen länsimainen ihminen kelluu nyt jalat tukevasti ilmassa.
  
  
• Nykyihmiset ajattelevat että jokainen voi olla oikeassa, että Jumalasta ei tiedetä tarpeeksi eikä kukaan voi sanoa hänestä juuri mitään. Siksi kaikki uskonnot voivat olla yhtäaikaa totta. Todellisuudessa eri uskontojen sanomat Jumalasta ovat toistensa vastakohtia, eivätkä kaikki silloin loogisesti tarkasteltuna voi olla oikeassa. Tämä realiteetti on oikeastaan haluttu haudata siksi, että ei ole haluttu lähteä vastakkainasettelun ja vertailun tielle. Halu nähdä kaikki uskonnot samaksi tarkoittaa käytännössä kieltäytymistä totuuden etsimiseltä (lue Jumalan etsimiseltä).
  
  Näin ajaudutaan kuitenkin yhden totuuden malliin eli suhteellisen totuuden malliin, jossa jokaisen mielipiteet jäävät ylimmäksi totuudeksi. Loogisesti voidaan kuitenkin päätellä että ympärillämme oleva todellisuus ei määräydy mielipiteiden tasolla, vaan on kaikille yhdenlainen, haluttiin niin tai ei. Yhtälö 1+3 ei ole 5, vaikka kuinka joku olisi sitä mieltä. Se on todellisuudessa aina 4. Sama sääntö pätee kuoleman jälkeisen elämän sekä taivaan ja kadotuksenkin suhteen. Niiden olemassaolo ei muutu yksittäisen ihmisen ajattelun mukaan. Ne joko ovat tai eivät ole tosia.
  
  
• Totuuden todentaminen ei edellytä matemaattisen tarkkoja menettelyjä "matemaattisten aksioomien tasolla". Matemaattisen tarkkuuden puuttuminen ei tarkoita sitä, että ei voitasi sanoa onko jokin asia yleensä totta vai ei. Painovoiman ja atomien rakenteen voidaan olettaa jatkuvan tulevaisuudessakin sellaisena kuten se nähdään tänään. Edellistä väittämääkään ei voida todistaa matemaattisen tarkasti todeksi ja silti sitä voidaan pitää järkevästi totena ja itsestäänselvyytenä. Myös Jumalan olemassaolo voidaan todeta vastaavalla tavalla havainnoimalla luontoa ja ihmisen moraalista käyttäytymista sekä vertaamalla niitä Raamatun ilmoitukseen.
  
  
• Entä miten perinteinen länsimainen kristillisyys on yrittänyt ratkaista modernin ajan (1800-1900 luku) ateistisen filosofian kritiikin kristinuskoa kohtaan. Ensimmäinen keino kohdata tämä problematisointi on ollut niin sanottu teologisen tulkinnan amputaatiolinja; jos jokin kristillisessä uskossa ei ole kelvannut ateistis-tieteelliselle ajattelijalle, niin se yksinkertaisesti leikattiin pois. (vrt. esim. saks. Rudolf Bultmanin "entmythologisierung" eli kristinuskon "myyteistä riisuminen"). Toinen tapa on ollut kristinuskon perustotuuksien uudelleenmuotoilu. Uskonnon merkitys muutettiin mystiseksi mietiskelyksi, jotta törmäyskurssi naturalismiin nojaavan ateismin kanssa vältettäisiin.
  
  
• Kristinuskon tie länsimaissa on muistuttanut perääntyvän armeijan vetäytymisliikkeitä, jossa oma maa on vähä vähältä luovutettu vihollisen haltuun; siististi, sovinnolla ja yrittäen välttää suurempia tappioita. Uuden valloittajan kanssa on vain jotenkin yritetty oppia elämään.
  
  
• "uusi voimallinen oppi" eli 1800-luvun länsimainen valistusfilosofia kehitti myös uuden teologisen tutkimustavan, ns. historiallis-kriittisen metodin. Se sisälsi kolme uutta perusperiaatetta:

1. kritiikin periaate: Mikään ei saa välttää kritiikkiä, vaan kaikki on voitava kyseenalaistaa ja todistaa luonnontieteellisesti (paitsi tämä periaate, joka otettiin ateistis-tieteellisen ajattelun lähtökohdaksi).

2. analogian periaate: Jotta voisimme esim. uskoa Jeesuksen nousseen kuolleista, meidän täytyy löytää sille vastaavuus omalta ajaltamme eli joku toinen kuolleista ylösnoussut ja ellei löydy, voimme unohtaa koko jutun (mitään ei siis ole voinut  tapahtua historiassa ainutlaatuisena tapahtumana ja ensimmäistä kertaa).

3. korrelaation periaate: Kaikki tapahtumat ovat vastaavuussuhteen katkeamattomassa maailmansisäisessä syy-yhteysketjussa (maailmankaikkeus on suljettu materialistinen todellisuus eli yliluonnollisuus poissuljetaan).

Tämän historiallis-kriittisen opin mukaan Jumalan olemassaolo pitää voida todistaa luonnontieteellisesti. Mutta ei sitä, että Jumalan olemassaolon poissulkeminen todistettaisiin myös tieteellisesti. Ateistisen naturalismin oletus on koko filosofian lähtökohta ja perusoletus. Todistustaakka siirrettiin muille samalla kun omilta näkemyksiltä se otettiin pois. Todellisuudessa ateismi esiintyy tieteen valepuvussa välttääkseen itseensä kohdistuvan todistustaakan. Ateistista filosofiaa syötetään tieteenä, mutta oikeasti on kyseessä tieteen ja ateismin yhteiskeitos, jossa tieteen tuottamia tuloksia "jatketaan" ateistisella filosofialla.

Mutta miten sitten selvitämme onko jokin totta vai ei? Työvälineenä tällaisissa tutkimuksessa voidaan käyttää tiedettä eli totuuskriteerejä, joiden perusteella on mahdollista koetella erilaisten väittämien totuusarvo. Filosofiassa käytetään yleisesti tällaisia kriteerejä. 

1. Voiko se olla loogisesti päätellen mahdollista (koherenssikriteeri)?

Tämä tarkoittaa sitä, että kysymme, onko jokin väite looginen. Jos ei ole sitä, niin se hylätään. Esimerkiksi jos joku väittää nähneensä neliskulmaisen ympyrän, niin se voidaan tällä kriteerillä sulkea pois mahdollisten tapausten joukosta.

2. Onko se uskottavaa (korrespondenssikriteeri)?

Tämä tarkoittaa sitä, että väittämän pitää olla loogisuutensa lisäksi yhtä empiirisen todellisuuden kanssa. 

3. Pragmaattinen kriteeri eli käytännön sovellettavuus?

Tarkoittaa sitä että kaikenkattavan totuuden väittämän kanssa on voitava elää johdonmukaisesti sitä noudattaen. Jos niin ei voi tehdä, niin sitten se ei ollut koko totuus tai ei totuus lainkaan. Totuus täytyy elää todeksi arkipäivän tilanteissa.