Maailmankatsomuksien tulkintoja elämän peruslähtökohdista

Elämänkatsomuksista on löydettävissä muutamia peruslinjoja, jotka ottavat kantaa siihen, onko perimmäinen todellisuus persoonaton vai persoonallinen. Maailmankuvamme noudattaa näitä jaotteluja syvätasolla, sillä tarkastelemme maailmaa näiden peruskysymysten "linssien" kautta. Jos perimmäinen todellisuus tulkitaan persoonattomaksi, siltä puuttuu itsetietoisuus, tahto, ajattelu, vapaus ja rakkaus. Maailmankaikkeus on vain näkyvää energiaa tai materiaa. Vastakohta tälle on persoonallinen todellisuus eli Jumala, esimerkiksi Allah tai Raamatun Jumala. On hyvä huomata, että persoonallinen on eri asia kuin ruumiillinen. Nämä käsitteet usein sekoitetaan keskenään.

Länsimainen ateismi, humanismi (naturalismi)

Suuria historian humanisteja; Karl Marx, Sigmund Freud, Friedrich Nietzsche

Länsimaisessa naturalistisessa ateismissa todellisuuskuva mielletään persoonattomaksi. Luonto on ainoa, mitä koskaan on ollut ja on oleva eikä mitään yliluonnollista tai hengellistä todellisuutta ole olemassa. On vain energia ja materia, eikä sen alkuperää selitetä tarkemmin. Edellä esitettyä persoonatonta todellisuusfilosofiaa noudattavat mm. humanistinen, behavioristinen ja marxilainen ajattelu.

Naturalisti lähtee siitä, että kaikella on persoonaton alkulähde ja persoona yritetään selittää tästä lähtökohdasta käsin. Ihminen on siis osa luontoa ja ekosysteemiä - ei sen enempää. Periaatteessa ihminen mielletään siis persoonattomaksi ja merkityksettömäksi olioksi, jonka ainoa tarkoitus on biologinen suvun jatkaminen. Esimerkiksi Pentti Linkolan julkisuudessa esittämät ajatukset ihmispopulaation vähentämisestä vaikka väkivaltaisesti ekologian nimissä, on ymmärrettävä juuri tällaisesta maailmankuvasta käsin. Siinä ihminen on vain mekaanisen luonnon alisteinen osa ilman sen suurempaa arvoa. Pääasia on ”naturan” eli ekosysteemin säilymisen varmistaminen (luonto nähdään pyhänä).

Usein ihmisen väkivaltainen käyttäytyminen toista ihmistä kohtaan (lajitoveria kohtaan) yritetään selittää naturalististen käyttäytymismallien mallien kautta. Ikään kuin sarja vietteihin perustuvia tapahtumia, ilman vapaata tahtoa. Väkivallan vaikuttimeksi eläinmaailman esimerkin mukaisesti voidaan nimetä esimerkiksi populaation suuri koko, joka sosiaalisten paineiden kautta laukaisee väkivaltaista käyttäytymistä. Väkivaltaisuutta ei nimetä naturalistisessa maailmankuvassa kuitenkaan pahaksi, koska syvätasolla ajatellaan, että luonto ei itsessään voi olla moraaliton. Väkivallalla voi olla kuitenkin ikään kuin ”biologinen tarkoitus”. Selitysmalli pyrkii selittämään, että moraali on vain ihmisen oma keksintö, jota voidaan muuttaa tarvittaessa. Käytännössä tämä ei kuitenkaan ole toimiva selitysmalli, koska inhimilliseltä moraalilta puuttuu pysyvä kiintopiste. Ilman kiintopistettä jokaisen oma henkilökohtainen moraalikäsitys on ikään kuin oikea. Silloinhan yhteisiä lakejakin olisi mahdotonta säätää henkilökohtaisten moraalikäsitysten ollessa jokaiselle auktoriteetti ja normi. Lopputulos olisi täydellinen anarkia.

Naturalistinen evoluutioteoria ei siis tarjoa selitysmallia moraalille. Se ei vastaa siihen, miksi elämän edistäminen on arvokkaampaa kuin sen tuhoaminen. Siinä kaikki on vain luonnollisen lajin käyttäytymistä ja siten "jalostavaa evoluutiota", mihin ikinä se sitten päätyykään. Länsimaisessa naturalistisessa ajattelussa kaikki on syvimmiltään mekaanista ja tarkoituksetonta, joten oikeaa ja väärää ei ole olemassa. Siksi syvätasolla länsimainen naturalismi ei pysty selittämään sitä miksi rotusyrjintä tai raiskaus on väärin eikä se ole vain mielipide.

Buddhalaisuus, hindulaisuus, New Age

Persoonattomalle todellisuudelle pohjaavat myös idän panteistiset uskonnot; hindulaisuus ja buddhalaisuus. Näissä uskonnoissa korkein todellisuus on persoonaton. Buddhalaisuudessa sitä kuvataan sanalla tyhjyys. Siihen sulaudutaan ja hävitään. Ne korostavat tekniikkaa, sopusointua ja mietiskelyä eli meditointia. Kyse ei ole rukouksesta eli suhteesta persoonalliseen Jumalaan. Buddhalaisuuden kaltaisia piirteitä on myös New Age-uskonnolla.

Myös itämaisissa uskonnoissa ihmisen persoonallisuus ymmärretään persoonattomuudesta käsin. Hengellisessä ulottuvuudessa keskeisenä ajatuksena on ykseys ja panteismi (kaikkijumalaisuus). Jos kaikki on jumallista, kaikki on yhtä ja samaa olemusta. Ihminen ei ole persoonana mitenkään erityisen merkityksellinen. Persoonalliset piirteet katoavat, ihmisyys ikään kuin liukenee persoonattomuuteen. Tällaisen tulkinnan mukaan myös ihminen on myös jumala, mutta niin on koko muu luontokin. Lopputulos tästä on se, että ihmisen arvo alennetaan samalle tasolle eläimien kanssa. Ihmisen arvo kokee tavallaan inflaation. Vapaus mielletään vapaudeksi inhimillisestä persoonasta, yhdytään kaikkeuteen ja lopulta sammutaan omana persoonana. Moraalisessa mielessä vastakohtia ei ole, joten ei ole absoluuttista oikeaa eikä väärää. Moraalilla ei ole merkitystä.

Monoteistiset jumaluskonnot; juutalaisuus, kristinusko ja islam

Islam on monoteistinen persoonallinen jumalusko. Islam korostaa Allahissa eniten valtaa ja sitä, että Allahia on toteltava. Suhde on autoritäärinen enemmän kuin vuorovaikutteinen. Allah on kaikkivaikuttava ja kaiken syy. Jo sana "islam" tarkoittaa alistumista. Oikeaoppinen Islam korostaa hyvän ja pahan ennaltamääräämistä; kaikki ajatuksemme, sanamme ja tekomme ovat ennalta päätettyjä ja ikuisuudessa määrättyjä ja kaikki on sopusoinnussa sen kanssa mitä on määrätty. Kukaan ei siis periaatteessa kanna vastuuta väärästä tai oikeasta. Kaiken takana on vain Allah ja hänen tahtonsa. Islam tuntee kyllä paholaisen, Ibliksen, mutta sen rooli ei ole moraalikysymyksissä olennainen ja siksi paholainen jää Islamissa epämääräiseksi. Koraani keskittyy korostamaan Allahin kaikkivaltiutta. Moraalikysymykset eivät siis ratkea islamissa, koska Allah on luonut kaiken sellaiseksi kun se on. Allah on kaiken yläpuolella, joten hyvä ja paha on olemassa vain, jos Allah on sanonut sen olevan hyvää tai pahaa. Islamin etiikka ei siis pohjaudu Allahin olemukseen, vaan hänen käskyihinsä. Allah on siis hyvien tekojen ja pahojen tekojen alkulähde, mutta moraalikysymykset eivät sido Allahia, koska Allah on kaiken inhimillisen yläpuolella. Muslimit uskovat tuomiopäivään, jossa Allah määrää kuka joutuu helvettiin ja kuka pääsee taivaaseen. Oikea ja väärä ratkaistaan käytännössä silloin - suuressa vaa'assa, jossa on hyvät ja pahat teot kunkin elämän ajalta. Muslimi ei etukäteen tiedä, minkä kohtalon Allah on hänelle määrännyt. Islam onkin pitkälti muotosidonnainen elämäntapa, jossa noudatetaan koraanin käskyjä ja rukouskaavoja, jotka Allah Muhammedin välityksellä on ilmoittanut koraanissa.

Juutalaisuus, islam ja kristinusko pohjautuvat kaikki jossakin määrin Raamatun vanhan testamentin teksteihin. Vanha testamentti siis esittää, että on olemassa vain yksi ainoa Jumala, joka on myös persoona. Tähän lähteeseen perustuvat näiden kaikkien kolmen uskonnon monoteismi (huomautus: koraani on kuitenkin kirjoitettu vasta 600-luvulla eli huomattavasti myöhemmin kuin juutalaisten ja kristittyjen pyhät kirjat). Vanhan testamentin tekstien punaisena lankana ovat Jumalalta saadut profetiat ja lupaus siitä mitä tulee kerran tapahtumaan. Se kertoo että Jumala tulee puuttumaan maailman kulkuun sovittaen sen moraalittomuuden ainutlaatuisella tavalla. Juutalaisuus nojaa uskontona ainoastaan vanhaan testamenttiin ja sen lupaukseen sovittajasta - Messiaasta. Juutalaisilla on yhä voimassa vanhan testamentin aikaiset lait, jotka löytyvät myös kristittyjen vanhasta testamentista, mutta jotka eivät samalla tavalla sido kristittyjä niiden noudattamiseen. Vaikka islam perustuu vanhaan testamenttiin, niin se on sidoksissa siihen vain löyhästi muutamien tekstien ja kuvausten kautta. Sisältö on islamissa selkeästi erilainen kuin juutalaisuudessa ja kristinuskossa.

Lisää islamista - http://www.islamopas.net

Raamatullinen jumalusko antaa elämästä erilaisen kuvan verrattuna islamiin. Elämä ei ole ennalta määrätty asia, vaan on tiiviisti yhteydessä Jumalan persoonaan, joka on samalla kaiken myös ihmiselämän lähde. Jumala on itsetietoisuuden, ajatuksen, rakkauden, luovuuden, vapauden sekä hyvyyden lähde. Ihminen on luotu Jumalan kuvaksi ja hän on ainut luonnon olento, joka kykenee halutessaan ottamaa yhteyttä häneen. Tässä suhteessa ihminen toimii toisin kuin luonto ja sen eläimet. Luonto on Jumalan luomaa ja arvokasta ja se on Jumalasta lähtöisin, mutta vain ihminen on Jumalan kuva, tarkoituksellinen ja arvokas sellaisena persoonana kuin hänen on annettu syntyä. Kaikella on paikkansa ja tarkoituksensa. Ihmiselle on annettu vapaus elää ja hallita luomakuntaa. Vapaus ei ole kuitenkaan aivan täydellistä, vaan ihminen on sidottu luonnon lakeihin ja hallitsee vain näissä puitteissa. Ihminen on vastuussa itsestään ja teoistaan lopulta vain yksin Jumalalle itselleen. Ihminen ei siis ole merkityksetön kemiallinen tai biologinen reaktio, vaan ainutkertainen luomus.

Kristinuskolla on myös moraalinen perusteensa. Jumala on hyvä ja haluaa hyvää. Hyvyys on osa Jumalan olemusta. Hän on itsenäinen ja johdonmukainen eikä halua mitään sellaista, mikä on ristiriidassa hänen olemuksensa kanssa. Siksi Jumalan yläpuolella ei ole mitään normia, joka määrittelisi mikä on hyvää, vaan hänen olemuksensa on ylin normi. Hän ei siis voi haluta valehtelua tai murhaa esimerkiksi siksi, että Jumala päättää haluta sitä itsevaltiaan tavoin (erona islamin Allahista). Elämä, hyvyys ja kauneus ovat Jumalallista alkuperää, johon pahuus ja pimeys ovat aiheuttaneet vääristymän. Perspektiivi elämään on ihmisarvoa, vapautta ja itsenäisyyttä korostava. Ihmisellä Jumalan kuvana on vapaus valita, siksi ihmiselle kuuluu myös moraalikysymykset - käsitys oikeasta ja väärästä.
Moraalikysymykset kuuluvat ihmisyyteen riippumatta maailmankatsomuksesta. Oikeasti emme pysty noudattamaan naturalistista ajattelua käytännössä. Kukaan ei pysty elämään siten, että ihminen olisi tahdoton solujen ja bakteerien yhteenkasauma tai että moraali voisi olla jotenkin mielivaltaista tai että ihminen persoonana olisi merkityksetön.

Oikeasti kohtaamme arvoja joka päivä emmekä pysty välttämään kysymystä oikeasta ja väärästä. Maailman historia on täynnä utopioita, joissa oikean ja väärän käsitteet on pyritty kumoamaan. Lopputuloksena on aina syntynyt ristiriita ihmisen sisäisen ja ulkoisen todellisuuskuvan välillä, joka on aina johtanut ihmisen inhimilliseen umpikujaan. Maailmankatsomuksen tulee vastata ulkoista todellisuutta ollakseen ihmiselle tyydyttävä vastaus elämän ongelmiin ja päämäärään. Vain siten ihminen voi saavuttaa sisäisen tyytyväisyyden elämään. Maailmankuvan on vastattava kysymyksiin riittävän kattavasti. Siksi oman maailmankuvan valinta ei ole ihmiselle samantekevää.